Odotanko turhaan sua sittenkin..?

Lapsi roikkuu minussa kuin takiaispallo. Aina se on tykännyt sylissä nyhvertää ja on ollut minun perääni, mutta nyt se vielä jotenkin korostuu. Menettämisen pelko on läsnä muillakin kuin minulla. Tuntuu välillä ihan ahtaalta, kun lapsi tulee niin iholle koko ajan. En henno aina hätistää poiskaan, etten vaan tekisi hallaa lapselle. Missä lie menee se kultainen keskitie hellyyden kanssa? En tiedä.

Miehen ajatteleminen sattuu ja on tuskallista. Odotan edelleen kotiinpalaajaa eikä tätä mitään ole tapahtunut. Pienet asiat muistuttavat todellisuudesta ja huomaan odottavani turhaan. Vakuutusyhtiöt lähettelevät ristiriitaisia viestejä ja ahdistaa ihan älyttömästi. Pitää rahasta riidellä, vaikka tämä kaikki tapahtunut on vielä pelkkää satua minulle. Ei sitä mitään ole kunnolla tapahtunut vielä. Kuinkahan kipeää se sattuu, kun se sitten kunnolla tapahtuu? 

Näen miehen hartiat sieluni silmin kun menen sänkyyn, vaikka sillä paikalla nukkuu nyt tytär peittoröykkiön keskellä. Tuntuu hassulta sammuttaa itse televisio ja valot, kävellä pimeässä sänkyyn. Ennen makkarissa paloi aina valo. Tuttu hahmo sängyssä lukemassa tai nukkumassa kirja kasvoille valahtaneena. Missä mahtanet nyt olla lukemassa, kun et ole vieressä? 

Olen ihan tyhjä. Kaikukin on kadonnut. Olen ontto. Miten sinä olisit selvinnyt, jos minä olisin kuolllut ja sinä olisit jäänyt tytön kanssa? Olisitko itkenyt minua? Olisitko sinä tyhjä ja ontto? Olen surullinen, kun en tiedä mitä ajattelit ennen kuolemaasi. Olitko helpottunut, peloissasi varmasti olit, mutta kuulitko minut ja tiesitkö läsnäoloni? Luotitko että pelastan sinut? Anteeksi etten siihen kyennyt! Ethän ole vihainen, en vain kyennyt vaikka halusin sitä enemmän kuin mitään...

Kommentit

  1. Riffi3. elokuuta 2015 klo 22.29

    Haluan vain sanoa, että luen blogiasi, vaikka näihin onkin todella vaikea mitään kommentoida.

    - Riffi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suolaa

Olet mielessäni, nyt, kohta, vastikään. Koko ajan. Menetys lilluu ympärillä, kuin hernerokkasumu. Se imeytyy huokosiin kuin suola, tekee minusta patsaan, jolla on kivettynyt kuori. Repivä ja raastava suru on ollutta ja mennyttä. Tämä on enemmänkin kaiken uudelleen elämistä, ymmärtämistä niillä eväillä, mitkä olen keräillyt tässä vuosien varrella. Mitä enemmän ymmärrän, sitä enemmän sattuu. Mittakaava kasvaa päivä päivältä suuremmaksi tuoden mukanaan kipua ja särkyä, katkeruutta ja säröjä.  Yksinäisyys lietsoo tulta hyvällä menestyksellä. On helppoa kompastua itsesäälin asettamiin ansalankoihin. Kun kerran kompastuu, on vaikeaa nousta jaloilleen. Takerrun sinun sielusi rippeeseen sisälläni, kuin viimeiseen oljen korteen. Olethan vielä siellä, sielussani kiinni? Jos et ole, olen aivan yksin. Näethän minut vielä, kuulethan minut vielä? Kuka minut huolii, keskeneräisen,rikkinäisen ihmisen? Kuka näkee repsahtaneen ulkokuoren ohi sen, mitä sisällä on? Harva. Kuka uskaltaa harpata sinu...
Lue lisää

Nääntyjä

Joskus tuntuu siltä, että minun pitäisi olla jo ylivertaisen kestävä näiden koettelemusteni jälkeen uusien kompastuskivien edessä. No, enpä ole. En oikeastaan näinä viimeviikkoina kyennyt muuhun kuin kiukkuiseen valittamiseen. Jos olet kuullut suustani jotain positiivista, se oli vahinko. Onnistuneesti tasoittelen särmät huumorilla ja olen ryhtynyt aamulla meikkaamaan, jotta en näyttäisi ihan niin nääntyneeltä. Olen liian tunnollinen marssiakseni lääkäriin sekaisin olevan elämäni kanssa. Olen mahdottoman edessä. Päässä on liikaa dataa, pienetkin asiat lipsuvat mielestä, keskittyminen on lähes mahdotonta. Itku odottaa koko ajan nurkan takana. Surettaa, ahdistaa, väsyttää, pelottaa, suututtaa ja kyllästyttää. Huuda hep, jos löysit positiivisen tunnetilan! Kuinka paljon huolta voi yhden ihmisen elämä...
Lue lisää

Kaiken näkevä silmä?

Kävin aamulla psykiatrin arviossa. Erityisen haasteellinen aamu sinällään, koska jo yöllä mieleen tuli auki jäänyt silmä. Se tumman metsän ja syvän sinen sekoitus. Pupilli ennemmin pieni kuin suuri. Mihin se näki? Minä olen kaikki nämä 12 viikkoa ajatellut, että mitä se ihminen ajatteli siinä maatessaan ja minut nähdessään. Tänään huomasin, ettei se kaunis syvänsävyinen silmä enää nähnyt. Jotenkin tuntui irvokkaalta, että toinen silmä oli jäänyt auki, mutta toisaalta sain mahdollisuuden vielä kerran katsoa vaikkei se katse enää vastannut. Suru ei tule vieläkään. Pelkkiä fyysisiä oireita. Puistatuksia ja kuvotusta. Lääkkeitä rukattiin. Apteekkireissulla menin kioskin kautta. Kauppias katsoi kummastellen, kun kerroin päättäneeni aloittaa tupakoinnin uudestaan, mitähän valikoimassa mahtaisi olla. Harvinaista kuulemma. Totesin, että tuoreella leskellä on lupa aloittaa tupakointi, jos siltä tuntuu. Kauppias oli samaa mieltä ja esitteli parhaat tuotteensa. Askin takana lukee osuvasti tu...
Lue lisää