Nääntyjä

Joskus tuntuu siltä, että minun pitäisi olla jo ylivertaisen kestävä näiden koettelemusteni jälkeen uusien kompastuskivien edessä. No, enpä ole. En oikeastaan näinä viimeviikkoina kyennyt muuhun kuin kiukkuiseen valittamiseen. Jos olet kuullut suustani jotain positiivista, se oli vahinko. Onnistuneesti tasoittelen särmät huumorilla ja olen ryhtynyt aamulla meikkaamaan, jotta en näyttäisi ihan niin nääntyneeltä. Olen liian tunnollinen marssiakseni lääkäriin sekaisin olevan elämäni kanssa. Olen mahdottoman edessä. Päässä on liikaa dataa, pienetkin asiat lipsuvat mielestä, keskittyminen on lähes mahdotonta. Itku odottaa koko ajan nurkan takana. Surettaa, ahdistaa, väsyttää, pelottaa, suututtaa ja kyllästyttää. Huuda hep, jos löysit positiivisen tunnetilan!

Kuinka paljon huolta voi yhden ihmisen elämään mahtua? En tiedä, mutta kohtuuttomalta välillä tuntuu. Miten onkaan ikävä sitä tylsää ja tasaista avioliittoa. Murheet jaettiin ja oltiin edes tasapainossa ongelmiemme kanssa. Nyt kun olen yksin, yhteiskunta omilla toimillaan lisää ongelman reppuuni yksi kerrallaan. Tätä lastia ei tarvitse kantaa, jos ei ole yksinyksinyksin. Käytät liikaa rahaa lapsesi tililtä, koska ostit hänelle mieluisat talvivaatteet hänen rahoillaan, kun omasi eivät riittäneet, olet toimittanut meille vain oman ruokakuntasi rahankäytöstä tositteet. Et vainajien, ihan niin kuin se vainaja sitä tiliään sieltä kirkkomaasta käsin käyttäisi. Sinun lapsesi ansaitsee tulla kiusatuksi koulussa, kun se on vähän erilainen kuin muut. Katsokaapa lapset, tämä tyttö tässä on häirikkö, seisköön hän tunnista osan te muut saatte istua. Häirikkö, koska hän vastasi esitettyyn kysymykseen, kuka meluaa.  Tuo poika tuossa vieressä. Sinulla on niin vaikea tuo asenne, nouse seisomaan! Kuka antoi luvan istua?

Pahaa oloa. Sitä riittää niin, että oksettaa. Sitten menen aamulla taas töihin. Joo mulla on kaikki ihan hyvin, kunhan tässä aikani kuluksi valitan ihan kaikesta mikä liittyy työhön. Joskus elämä tarjoaa vain umpikujia, olen seonnut laskuissa, monesko tämä oli. Soisin kyllä ihan itsekkäistä syistä itselleni tapahtuvaksi välillä jotain hyvää jatkuvan pelon ja kuorman tasapainoksi. Jaa, että mitäkö pelkään? Sitä, kun lapseni näkee minut voimattomana polvillani tämän mahdottomuuden edessä. Sitä kun lapseni pelkää, etten jaksa. Sitä, että tämä umpikuja särkee lapseni. Sitä että en jaksa. Sitä minä pelkään.