Rosvoista ja hyviksistä

Ostettiin tytön kanssa toissapäivänä Bauhausista pihalle vahtipöllö. Tytön mielestä se oli ihana. Se toisi turvaa, kun isi ei ole enää vetämässä rötösherroja turpiin ja pitämässä rosvoja loitolla. (Ihana lapsen maailma, pahat setät ja rosvot saavat superisin peräänsä!) Aamulla kun heräsimme pöllö oli poissa. Joku oman elämänsä sankari, eittämättä ylpeä saavutuksestaan, oli yöllä napannut pihavahdin makkarin ikkunan alta mukaansa. Kuinka tyhmiä ihmiset voivat olla!? Varastaa nyt toisen etuovelta pihakoriste. Se tuli varmasti kovaan tarpeeseen.

Asiasta tuohtuneena päätin käyttää somen valtaisaa voimakoneistoa, vaikka olin päättänyt pitää onnettomuutemme vähin äänin meidän juttuna. Tunnissa inbox täyttyi avuntarjouksista ja ihmiset halusivat oikeasti löytää meidän pöllömme tai ostaa tilalle uuden. En laittanut viestiä siksi, että minulla ei olisi rahaa ostaa uutta. 35€ on minulle pieni raha, mutta pöllön ostaneelle tyttärelle iso raha. Enemmän halusin näpäyttää tekijää, jonka postaus saattaisi tavoittaa. Sen lisäksi, että varastit jonkun omaisuutta varastit myös isänsä menettäneen lapsen turvahahmon. Haistapa siis se haava joka ei parane. 

Kuinka ollakaan. Ovelle ilmestyi mies, jonka yritys tarjosi tyttärelle uuden pöllön. Kaunis ele. Markkinoinnin ammattilaisena ymmärrän tämän teon mainosarvon ja pyysin lupaa mainita somessa tekijän nimi, jotta hän yritykselleen saisi myös näkyvyyttä korvauksena tästä kauniista eleestä. Tytär on onnellinen. Aamulla katosi täydellisesti luottamus aikuisiin ja ehkä tämä teko hieman palautti uskoa siihen, että on myös olemassa hyviä ihmisiä. Olen kiitollinen ja täysin häkeltynyt hyvästä tahdosta. Siinä missä näitä aivottomia paskiaisia näyttää tallailevan kunniallisten ihmisten pihoilla, täältä löytyy vielä sydämellisiä ja auttamisenhaluisiakin kanssaeläjiä. Somen voima on ällistyttävä!


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suolaa

Olet mielessäni, nyt, kohta, vastikään. Koko ajan. Menetys lilluu ympärillä, kuin hernerokkasumu. Se imeytyy huokosiin kuin suola, tekee minusta patsaan, jolla on kivettynyt kuori. Repivä ja raastava suru on ollutta ja mennyttä. Tämä on enemmänkin kaiken uudelleen elämistä, ymmärtämistä niillä eväillä, mitkä olen keräillyt tässä vuosien varrella. Mitä enemmän ymmärrän, sitä enemmän sattuu. Mittakaava kasvaa päivä päivältä suuremmaksi tuoden mukanaan kipua ja särkyä, katkeruutta ja säröjä.  Yksinäisyys lietsoo tulta hyvällä menestyksellä. On helppoa kompastua itsesäälin asettamiin ansalankoihin. Kun kerran kompastuu, on vaikeaa nousta jaloilleen. Takerrun sinun sielusi rippeeseen sisälläni, kuin viimeiseen oljen korteen. Olethan vielä siellä, sielussani kiinni? Jos et ole, olen aivan yksin. Näethän minut vielä, kuulethan minut vielä? Kuka minut huolii, keskeneräisen,rikkinäisen ihmisen? Kuka näkee repsahtaneen ulkokuoren ohi sen, mitä sisällä on? Harva. Kuka uskaltaa harpata sinu...
Lue lisää

Nääntyjä

Joskus tuntuu siltä, että minun pitäisi olla jo ylivertaisen kestävä näiden koettelemusteni jälkeen uusien kompastuskivien edessä. No, enpä ole. En oikeastaan näinä viimeviikkoina kyennyt muuhun kuin kiukkuiseen valittamiseen. Jos olet kuullut suustani jotain positiivista, se oli vahinko. Onnistuneesti tasoittelen särmät huumorilla ja olen ryhtynyt aamulla meikkaamaan, jotta en näyttäisi ihan niin nääntyneeltä. Olen liian tunnollinen marssiakseni lääkäriin sekaisin olevan elämäni kanssa. Olen mahdottoman edessä. Päässä on liikaa dataa, pienetkin asiat lipsuvat mielestä, keskittyminen on lähes mahdotonta. Itku odottaa koko ajan nurkan takana. Surettaa, ahdistaa, väsyttää, pelottaa, suututtaa ja kyllästyttää. Huuda hep, jos löysit positiivisen tunnetilan! Kuinka paljon huolta voi yhden ihmisen elämä...
Lue lisää

Kaiken näkevä silmä?

Kävin aamulla psykiatrin arviossa. Erityisen haasteellinen aamu sinällään, koska jo yöllä mieleen tuli auki jäänyt silmä. Se tumman metsän ja syvän sinen sekoitus. Pupilli ennemmin pieni kuin suuri. Mihin se näki? Minä olen kaikki nämä 12 viikkoa ajatellut, että mitä se ihminen ajatteli siinä maatessaan ja minut nähdessään. Tänään huomasin, ettei se kaunis syvänsävyinen silmä enää nähnyt. Jotenkin tuntui irvokkaalta, että toinen silmä oli jäänyt auki, mutta toisaalta sain mahdollisuuden vielä kerran katsoa vaikkei se katse enää vastannut. Suru ei tule vieläkään. Pelkkiä fyysisiä oireita. Puistatuksia ja kuvotusta. Lääkkeitä rukattiin. Apteekkireissulla menin kioskin kautta. Kauppias katsoi kummastellen, kun kerroin päättäneeni aloittaa tupakoinnin uudestaan, mitähän valikoimassa mahtaisi olla. Harvinaista kuulemma. Totesin, että tuoreella leskellä on lupa aloittaa tupakointi, jos siltä tuntuu. Kauppias oli samaa mieltä ja esitteli parhaat tuotteensa. Askin takana lukee osuvasti tu...
Lue lisää