Kaiken näkevä silmä?

Kävin aamulla psykiatrin arviossa. Erityisen haasteellinen aamu sinällään, koska jo yöllä mieleen tuli auki jäänyt silmä. Se tumman metsän ja syvän sinen sekoitus. Pupilli ennemmin pieni kuin suuri. Mihin se näki? Minä olen kaikki nämä 12 viikkoa ajatellut, että mitä se ihminen ajatteli siinä maatessaan ja minut nähdessään. Tänään huomasin, ettei se kaunis syvänsävyinen silmä enää nähnyt. Jotenkin tuntui irvokkaalta, että toinen silmä oli jäänyt auki, mutta toisaalta sain mahdollisuuden vielä kerran katsoa vaikkei se katse enää vastannut.

Suru ei tule vieläkään. Pelkkiä fyysisiä oireita. Puistatuksia ja kuvotusta. Lääkkeitä rukattiin. Apteekkireissulla menin kioskin kautta. Kauppias katsoi kummastellen, kun kerroin päättäneeni aloittaa tupakoinnin uudestaan, mitähän valikoimassa mahtaisi olla. Harvinaista kuulemma. Totesin, että tuoreella leskellä on lupa aloittaa tupakointi, jos siltä tuntuu. Kauppias oli samaa mieltä ja esitteli parhaat tuotteensa. Askin takana lukee osuvasti tupakointiin kuolee nuorena. Sille siis. Jotta elämässä olisi jännitystä.

Kukapa minua tästä satunnaisesta paheesta mollaamassa edes on. Eipä mieskään koskaan sanonut mitään, vaikka olen ennen tyttäreen johtanutta raskautta jo lopettanut tupakoinnin ja joskus viime vuosina nautiskelin kupposen kahvia ja tupakan. Kysyi vain, maistuiko...

Jos olisi vielä joskus hetki kohdata, mitä sanoisin. En tiedä. Ehkä kysyisin, rakastitko loppuun saakka? Oliko meillä hyvä elämä yhdessä? Mies sanoi kerran silmiäni sinisiksi laguuneiksi. Vaalea turkoosi on kuin tropiikin meri, minulla on vaaralliset silmät, koska niihin voi hukkua. Nyt kun ajattelen pahaenteistä. Minun silmäni eivät nähneet ajoissa, niiden takia saattoi hukkua. Mies sanoi, että silmäni ovat vaaleat, kuin sudella. Olen naarassusi turkooseilla silmillä. Ehkä sitten olenkin. 

Miehen silmät olivat pohdiskelijan silmät. Ne käyttäytyivät oudosti. Pupillit olivat kuin neulanterät silloin kun omani olivat kuin lautaset. Väristäkään ei ottanut selvää. Syysmyrksy ehkä. Toisaalta ne silmät olivat terävät ja haavoittavat. Katse voi satuttaa. Silmissä piilee ihmisen syvin olemus. Minä matala hohtava laguuni, leppeäkin ehkä ennen myrskyä; mies syvä vesi, tuuhea metsä, valjastamaton luonnonvoima, paine ennen ukkosen jyrähdystä.