Kuplassa

On kummallista kulkea kaduilla, mennä kauppaan tai tehdä oikeastaan mitä tahansa. Tuntuu kuin ympärillä olisi kupla, jonka sisälle ei edes kaiku pääse. Kaikki tuntuu etäiseltä ja olen ulkopuolinen. Kävin kirpparissa tänään. Tuntui tyhjältä. Löysin antiikkia, mutta en voinut ostaa sitä, kun en voinut kysyä mielipidettäsi hinnasta ja arvosta. En halunnut ostaa sitä kahvikuppia ilman sinua. Se oli vain kahvikuppi, ei sillä ollut merkitystä. 

Ruokaa voi syödä mekaanisesti, ei se juuri maistu, siitä puuttuu nautinto. En koe tunteita, ne ovat kuplani ulkopuolella. Jos koen tunteita, ne ovat aika väkivaltaisia tai musertavia. Voin nauraa, en silti ole iloinen tai huumorintajuinen. Se vain tulee ja on osa sitä kuplan kuorta. Siitä kimpoilevat ympäristön signaalit, joita en jaksa vastaanottaa kunnolla. 

Paperiasoita pitäisi hoitaa, en jaksa. Nyt en enää oikeasti jaksa. Joka päivä jotain tekemistä ja menemistä. En jaksaisi, silti menen. Työt alkavat pian. En vielä tiedä millä voimalla sinne töihin menen, mutta menen silti. Ihmisen kuuluu käydä töissä. Ehkä oivallan siellä jotain ja jaksan taas. Tai sitten en, mutta menen kuitenkin. Janoan loputtomasti omaa rauhaa. Voisin lukita ovet ja sammuttaa puhelimen. Haluaisin olla hiljaisuudessa. Levoton lapsi vetää pinnan tiukalle. Televisio ja muut vehkeet huutavat täysillä, lapsi kinuaa tai juttelee. Miksi missään ei voida olla vain hiljaa?