Joutomaa

Mikään ei tunnu miltään.
En jaksa mitään.
En halua puhua kenellekään mitään milloinkaan.
Ei ole sanottavaa.
Suu on tyhjä.
Pää on tyhjä.
Lapsi raivoaa, minä kuuntelen.
Olen paska äiti, kun en huuda.
Pitäisi kuulemma huutaa.
En jaksa huutaa.
Mykkä itku suihkussa.
Te ette tajua.
Te ette nähneet sitä.
Arkussa ei ollut minun mieheni.
Se oli väärän näköinen.
Mustat silmä, littanat mustat lautaset.
Punainen otsa.
Mustat korvat, mustaa verta.
Jääkylmä kalmo, minun mieheni.
Farkkutakkiviitta leijuu hiljaa järven pinnalla.
Päälaki vilkkuu veden alta kuin salakavala kari.
Siinä se makasi laiturilla se miehekäs rinta, liikkumatta.
Minun mieheni rikki runnottuna, pois menneenä.
Kuvassakin näen mustasilmäisen kalmon vain.
Itkenpä vähän lisää.
Kukaan ei minua tajua.
En jaksa ihmisiä.
Silti ihmettelen mihin kaikki katosivat.
Hätä on helpottanut ja minä unohdun.
Ja kun soitat en jaksa vastata puhelimeen.
En jaksa puhua.
Ei ole sanottavaa.
Suu on tyhjä sanoista.
Mietipä omalle kohdallesi, jos hyvästi jäisi sanomatta.
Rakkaus tunnustamatta.
Mietipä omalle kohdallesi, jos elämäsi vedettäisiin pytystä joutomaalle.
Joutomaalla on yksinäistä.
Ei täällä ketään ole kuuntelemassa.
Pitämässä sylissä.
Rakastamassa.
Tukemassa.
Olemassa vain siinä.
Täällä ollaan yksin katselemassa elämän ohimarssia.
Tänne ei eksy sellaisia, jotka tietäisivät miltä tuntuu.
Vähän niin kuin olisi tappanut jonkun, kun epäonnistuu pelastamisessa.
Ja sen kassa sitten elelen lopun elämääni.
Sitäpä mietin, kun en unta saa.
En edes jaksa itkeä enää.

Kommentit

  1. Anonyymi10. elokuuta 2015 klo 22.06

    Olen lukenut blogisi sanasta sanaan. Mietin, miten jaksat juuri nyt. Tähän ei voi kommentoida mitään, sanojasi lainaten, minunkin suuni on tyhjä. Kun olisi jotain jolla lohduttaa...luen kuulumisiasi, olen täällä. Toivon voimia joka hetkeen pinnistellä eteenpäin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suolaa

Olet mielessäni, nyt, kohta, vastikään. Koko ajan. Menetys lilluu ympärillä, kuin hernerokkasumu. Se imeytyy huokosiin kuin suola, tekee minusta patsaan, jolla on kivettynyt kuori. Repivä ja raastava suru on ollutta ja mennyttä. Tämä on enemmänkin kaiken uudelleen elämistä, ymmärtämistä niillä eväillä, mitkä olen keräillyt tässä vuosien varrella. Mitä enemmän ymmärrän, sitä enemmän sattuu. Mittakaava kasvaa päivä päivältä suuremmaksi tuoden mukanaan kipua ja särkyä, katkeruutta ja säröjä.  Yksinäisyys lietsoo tulta hyvällä menestyksellä. On helppoa kompastua itsesäälin asettamiin ansalankoihin. Kun kerran kompastuu, on vaikeaa nousta jaloilleen. Takerrun sinun sielusi rippeeseen sisälläni, kuin viimeiseen oljen korteen. Olethan vielä siellä, sielussani kiinni? Jos et ole, olen aivan yksin. Näethän minut vielä, kuulethan minut vielä? Kuka minut huolii, keskeneräisen,rikkinäisen ihmisen? Kuka näkee repsahtaneen ulkokuoren ohi sen, mitä sisällä on? Harva. Kuka uskaltaa harpata sinu...
Lue lisää

Nääntyjä

Joskus tuntuu siltä, että minun pitäisi olla jo ylivertaisen kestävä näiden koettelemusteni jälkeen uusien kompastuskivien edessä. No, enpä ole. En oikeastaan näinä viimeviikkoina kyennyt muuhun kuin kiukkuiseen valittamiseen. Jos olet kuullut suustani jotain positiivista, se oli vahinko. Onnistuneesti tasoittelen särmät huumorilla ja olen ryhtynyt aamulla meikkaamaan, jotta en näyttäisi ihan niin nääntyneeltä. Olen liian tunnollinen marssiakseni lääkäriin sekaisin olevan elämäni kanssa. Olen mahdottoman edessä. Päässä on liikaa dataa, pienetkin asiat lipsuvat mielestä, keskittyminen on lähes mahdotonta. Itku odottaa koko ajan nurkan takana. Surettaa, ahdistaa, väsyttää, pelottaa, suututtaa ja kyllästyttää. Huuda hep, jos löysit positiivisen tunnetilan! Kuinka paljon huolta voi yhden ihmisen elämä...
Lue lisää

Kaiken näkevä silmä?

Kävin aamulla psykiatrin arviossa. Erityisen haasteellinen aamu sinällään, koska jo yöllä mieleen tuli auki jäänyt silmä. Se tumman metsän ja syvän sinen sekoitus. Pupilli ennemmin pieni kuin suuri. Mihin se näki? Minä olen kaikki nämä 12 viikkoa ajatellut, että mitä se ihminen ajatteli siinä maatessaan ja minut nähdessään. Tänään huomasin, ettei se kaunis syvänsävyinen silmä enää nähnyt. Jotenkin tuntui irvokkaalta, että toinen silmä oli jäänyt auki, mutta toisaalta sain mahdollisuuden vielä kerran katsoa vaikkei se katse enää vastannut. Suru ei tule vieläkään. Pelkkiä fyysisiä oireita. Puistatuksia ja kuvotusta. Lääkkeitä rukattiin. Apteekkireissulla menin kioskin kautta. Kauppias katsoi kummastellen, kun kerroin päättäneeni aloittaa tupakoinnin uudestaan, mitähän valikoimassa mahtaisi olla. Harvinaista kuulemma. Totesin, että tuoreella leskellä on lupa aloittaa tupakointi, jos siltä tuntuu. Kauppias oli samaa mieltä ja esitteli parhaat tuotteensa. Askin takana lukee osuvasti tu...
Lue lisää