Slow motion

Luin kirjan. Into nousi taivaisiin, tästä kirjasta on niin paljon puhuttavaa, paljon ajatuksia ja merkityksiä. Sitten innon ollessa suurimmillaan, syöksykierre asfalttiin. Et ole enää täällä, en voi jakaa ajatuksiani, et kerrokaan minulle mietteitäsi. Sydäntä kylmää, hyytävä pyörre rintaontelossa. Taas muistan hetken aikaa, olen yksin. 

Keskusteleminen tekee hyvää, olen tänään tehnyt niin. Elämä heittelee ihmisiä, elämä on julma, ei vain minulle. Silti tuhkasta noussee fenix? En tiedä. Minulta kysyttiin tänään, mitä minä haluaisin tehdä elämässäni. En oikeasti tiedä. Minulla ei ole aavistustakaan, mikä voisi olla sellainen tekeminen, mikä olisi luonteva osa minua. Olen aina halunnut kirjoittaa kirjan. Ehkä teen sen vielä joskus, mutta sekin tuntuu kovin kaukaiselta. Ei minusta ole vuorikiipeilemään tai tai maalaamaan tauluja, ratsastamaan tai harrastamaan jotain säännöllistä. Olen liian laiska ja mukavuuden haluinen. Jotakin kuitenkin pitäisi elämässä vissiin tehdä. Mitä se sitten on, sen varmaan aika näyttää. Ehkä olen juuri se ihminen, josta mitään merkittävää ei jälkipolville jää. Ei itse rakennettua taloa, ei taidekokoelmaa, suuria elämänviisauksia. 

Elämä kulkee kuin hidastettuna filminauhana. Tapahtumat lipuvat ohi niin hitaasti, että niistä ehtii painaa pieniä yksityiskohtia mieleen, mutta ei niihin ehdi silti ajatuksella osallistua. Olen ehkä fyysisesti läsnä, mutta elän silti omien kipeiden oivallusteni seassa. Oivallan kerta toisensa jälkeen mitä kuolema tarkoittaa, mitä menettäminen pitää sisällään, mitä tarkoittaa tyhjä. Silti vieläkin odotan vastausta ja mielipidettä. Aina uudestaan tulee oivallus, ettei kuollut enää vastaa. Ja näin kertaan päivä toisensa jälkeen saman tarinan. Se on minun elämäni nyt. Looppina toistuva oivallus. Aika paskaa vai mitä?

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suolaa

Olet mielessäni, nyt, kohta, vastikään. Koko ajan. Menetys lilluu ympärillä, kuin hernerokkasumu. Se imeytyy huokosiin kuin suola, tekee minusta patsaan, jolla on kivettynyt kuori. Repivä ja raastava suru on ollutta ja mennyttä. Tämä on enemmänkin kaiken uudelleen elämistä, ymmärtämistä niillä eväillä, mitkä olen keräillyt tässä vuosien varrella. Mitä enemmän ymmärrän, sitä enemmän sattuu. Mittakaava kasvaa päivä päivältä suuremmaksi tuoden mukanaan kipua ja särkyä, katkeruutta ja säröjä.  Yksinäisyys lietsoo tulta hyvällä menestyksellä. On helppoa kompastua itsesäälin asettamiin ansalankoihin. Kun kerran kompastuu, on vaikeaa nousta jaloilleen. Takerrun sinun sielusi rippeeseen sisälläni, kuin viimeiseen oljen korteen. Olethan vielä siellä, sielussani kiinni? Jos et ole, olen aivan yksin. Näethän minut vielä, kuulethan minut vielä? Kuka minut huolii, keskeneräisen,rikkinäisen ihmisen? Kuka näkee repsahtaneen ulkokuoren ohi sen, mitä sisällä on? Harva. Kuka uskaltaa harpata sinu...
Lue lisää

Nääntyjä

Joskus tuntuu siltä, että minun pitäisi olla jo ylivertaisen kestävä näiden koettelemusteni jälkeen uusien kompastuskivien edessä. No, enpä ole. En oikeastaan näinä viimeviikkoina kyennyt muuhun kuin kiukkuiseen valittamiseen. Jos olet kuullut suustani jotain positiivista, se oli vahinko. Onnistuneesti tasoittelen särmät huumorilla ja olen ryhtynyt aamulla meikkaamaan, jotta en näyttäisi ihan niin nääntyneeltä. Olen liian tunnollinen marssiakseni lääkäriin sekaisin olevan elämäni kanssa. Olen mahdottoman edessä. Päässä on liikaa dataa, pienetkin asiat lipsuvat mielestä, keskittyminen on lähes mahdotonta. Itku odottaa koko ajan nurkan takana. Surettaa, ahdistaa, väsyttää, pelottaa, suututtaa ja kyllästyttää. Huuda hep, jos löysit positiivisen tunnetilan! Kuinka paljon huolta voi yhden ihmisen elämä...
Lue lisää

Kaiken näkevä silmä?

Kävin aamulla psykiatrin arviossa. Erityisen haasteellinen aamu sinällään, koska jo yöllä mieleen tuli auki jäänyt silmä. Se tumman metsän ja syvän sinen sekoitus. Pupilli ennemmin pieni kuin suuri. Mihin se näki? Minä olen kaikki nämä 12 viikkoa ajatellut, että mitä se ihminen ajatteli siinä maatessaan ja minut nähdessään. Tänään huomasin, ettei se kaunis syvänsävyinen silmä enää nähnyt. Jotenkin tuntui irvokkaalta, että toinen silmä oli jäänyt auki, mutta toisaalta sain mahdollisuuden vielä kerran katsoa vaikkei se katse enää vastannut. Suru ei tule vieläkään. Pelkkiä fyysisiä oireita. Puistatuksia ja kuvotusta. Lääkkeitä rukattiin. Apteekkireissulla menin kioskin kautta. Kauppias katsoi kummastellen, kun kerroin päättäneeni aloittaa tupakoinnin uudestaan, mitähän valikoimassa mahtaisi olla. Harvinaista kuulemma. Totesin, että tuoreella leskellä on lupa aloittaa tupakointi, jos siltä tuntuu. Kauppias oli samaa mieltä ja esitteli parhaat tuotteensa. Askin takana lukee osuvasti tu...
Lue lisää