Kauhukino

Illalla havahduin sängyssä siihen kohtalokkaaseen huutoon järvellä. Se toistui kerta toisensa jälkeen. Näin pään, näin lippalakin, aurinkolasit ja sen näyn, jonka luulin nanosekunnin ajan olevan pelkkää vitsiä ja sairasta huumoria. Se oli viimeinen ääni, jonka kuulin. Kuvajaiset eivät jätä rauhaan. Olen saanut sarjalipun kauhukinoon. Kiitos tästä...

Olen jumittanut ajatukseen, etten saanut sanoa edes hyvästiä ääneen. Kuolema ehti ennen minua. Kylästely pohjoisessa on mukavaa, mutta se imee minut aivan rutikuivaksi. Pahoinvointi on palannut. Ruuan katsominenkin etoo. Kun olen täällä, näen koko ajan selvemmin, kuinka vähän minä sain tietää perheestä, kotikulmista ja kaikesta. Sovittiin aina, että ajellaan katselemassa paikkoja sitten kun on aikaa. Me luotimme siihen, että meillä on kymmeniä vuosia aikaa tehdä kaikkea sitä, mitä aina olimme halunneet. 

Kuuden vuoden päähän olimme päättäneet varata matkan Hawaijille. Oltaisiin sopivan keski-ikäisiä, jotta voitaisiin hyvillä mielin vetää lökäpöksyissä turistirysiä läpi. En varmaan ikinä voi lähteä sinne. Se muistuttaisi liikaa kaikesta siitä mitä meillä ei ehtinyt olla. Sama juttu Gracelandin suhteen. Oli suuri unelma käydä mutka kunkun kartanossa ja nyt sekin unelma on rytättynä särkyneiden unelmien kaatopaikalla. 

Kauhukuvia on soma paikata särkyneillä haavekuvilla ja itsesäälillä. Vieläkin odotan miestäni takaisin kotiin unelmani matkalaukussaan. Suotakoon se minulle...

Kommentit

  1. Anonyymi7. elokuuta 2015 klo 20.15

    Olen lukenut tätä blogiasi itkien, samoin kuin monet muut. Vaikea on kommentoida, mutta uskon että kaikki jotka tätä seuraavat ovat sydänverellään mukana surussasi. Toivon että se auttaa selviytymään jokapäiväisessä elämässäsi kun tiedät että sinulla on lukijoita, jotka surevat kanssasi.
    t. Marja


    VastaaPoista
  2. Anonyymi7. elokuuta 2015 klo 22.52

    En osaa sanoa mitään, vaikka haluaisin osata.
    Tuntuu vaikealle sanoa edes mitään, koska kaikki tuntuu niin tyhjänpäiväisille ja tarpeettomille sanoille. Koska surua ei osaa kuvitella. Osaa kuvitella sen kaiken muun, paperisotkut jne, mutta se suru, se tunne. Sitä ei osaa kuvitella. Pelkää sitten kuormittavansa tyhmillä sanoilla liikaa.

    Mutta joka tapauksessa: olette mielessä päivittäin. Paljon voimia ja tsemppiä. Jos jaksat, laita viestiä, kuuntelen kyllä, jos haluat puhua. Tai vaikka istua hiljaa jonkun seurassa. Jos vaan siis jaksat.

    -Jaana

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suolaa

Olet mielessäni, nyt, kohta, vastikään. Koko ajan. Menetys lilluu ympärillä, kuin hernerokkasumu. Se imeytyy huokosiin kuin suola, tekee minusta patsaan, jolla on kivettynyt kuori. Repivä ja raastava suru on ollutta ja mennyttä. Tämä on enemmänkin kaiken uudelleen elämistä, ymmärtämistä niillä eväillä, mitkä olen keräillyt tässä vuosien varrella. Mitä enemmän ymmärrän, sitä enemmän sattuu. Mittakaava kasvaa päivä päivältä suuremmaksi tuoden mukanaan kipua ja särkyä, katkeruutta ja säröjä.  Yksinäisyys lietsoo tulta hyvällä menestyksellä. On helppoa kompastua itsesäälin asettamiin ansalankoihin. Kun kerran kompastuu, on vaikeaa nousta jaloilleen. Takerrun sinun sielusi rippeeseen sisälläni, kuin viimeiseen oljen korteen. Olethan vielä siellä, sielussani kiinni? Jos et ole, olen aivan yksin. Näethän minut vielä, kuulethan minut vielä? Kuka minut huolii, keskeneräisen,rikkinäisen ihmisen? Kuka näkee repsahtaneen ulkokuoren ohi sen, mitä sisällä on? Harva. Kuka uskaltaa harpata sinu...
Lue lisää

Nääntyjä

Joskus tuntuu siltä, että minun pitäisi olla jo ylivertaisen kestävä näiden koettelemusteni jälkeen uusien kompastuskivien edessä. No, enpä ole. En oikeastaan näinä viimeviikkoina kyennyt muuhun kuin kiukkuiseen valittamiseen. Jos olet kuullut suustani jotain positiivista, se oli vahinko. Onnistuneesti tasoittelen särmät huumorilla ja olen ryhtynyt aamulla meikkaamaan, jotta en näyttäisi ihan niin nääntyneeltä. Olen liian tunnollinen marssiakseni lääkäriin sekaisin olevan elämäni kanssa. Olen mahdottoman edessä. Päässä on liikaa dataa, pienetkin asiat lipsuvat mielestä, keskittyminen on lähes mahdotonta. Itku odottaa koko ajan nurkan takana. Surettaa, ahdistaa, väsyttää, pelottaa, suututtaa ja kyllästyttää. Huuda hep, jos löysit positiivisen tunnetilan! Kuinka paljon huolta voi yhden ihmisen elämä...
Lue lisää

Kaiken näkevä silmä?

Kävin aamulla psykiatrin arviossa. Erityisen haasteellinen aamu sinällään, koska jo yöllä mieleen tuli auki jäänyt silmä. Se tumman metsän ja syvän sinen sekoitus. Pupilli ennemmin pieni kuin suuri. Mihin se näki? Minä olen kaikki nämä 12 viikkoa ajatellut, että mitä se ihminen ajatteli siinä maatessaan ja minut nähdessään. Tänään huomasin, ettei se kaunis syvänsävyinen silmä enää nähnyt. Jotenkin tuntui irvokkaalta, että toinen silmä oli jäänyt auki, mutta toisaalta sain mahdollisuuden vielä kerran katsoa vaikkei se katse enää vastannut. Suru ei tule vieläkään. Pelkkiä fyysisiä oireita. Puistatuksia ja kuvotusta. Lääkkeitä rukattiin. Apteekkireissulla menin kioskin kautta. Kauppias katsoi kummastellen, kun kerroin päättäneeni aloittaa tupakoinnin uudestaan, mitähän valikoimassa mahtaisi olla. Harvinaista kuulemma. Totesin, että tuoreella leskellä on lupa aloittaa tupakointi, jos siltä tuntuu. Kauppias oli samaa mieltä ja esitteli parhaat tuotteensa. Askin takana lukee osuvasti tu...
Lue lisää