The road

Pahan olon myrskyt tulevat kysymättä aikaa, paikkaa saati lupaa. Ahdistus kumoaa kaiken pienen positiivisen tieltään ja jättää jäljelle suurta tyhjää kyvyttömyyttä. Sohvan reunalla istuessa voi mennä tunteja. Keho ei suostu liikkumaan ja sisällä palaa katkera tuli, tuottaen fyysistä kipua. Itku vähän helpottaa, mutta ei juurikaan. Kaivon pohja alkaa häämöttää.

Näen julmia painajaisia. Pahempia, kuin koskaan ennen. Lapseni silvotaan edessäni, kotini poltetaan, mieheni revitään kappaleiksi, minä en voi auttaa. Unen ja valveen horrostilassa pää täyttyy äänistä. Jossain keskustellaan. Aivan kuin televisio olisi päällä, vaikka tiedän sen olevan kiinni. Olen hereillä kuulen kaiken, mutta unen on oltava jossain lähellä, koska nämä äänet vaikenevat heti kun kohotan pääni tyynystä. Puhuvatko lääkkeet vai hajoaako psyyke? En tiedä. Lääkkeet kyllä psykologin mukaan tuottavat vilkkaita unia ja elävän tuntuisia vaikutelmia nukahtaessa. Ehkä siis lääkkeet. 

Kuulekohan Martti kun laulan hänelle...?

Hope leaves

In the corner beside my window
Hangs a lonely photograph
There is a reason I never notice it
Memory that could hold me back

There is a wound that's always bleeding
There is a road I'm always walking
And I know you'll never return to this place

Gone through days without talking
There is a comfort in silence
So used to losing all ambition
And struggling to maintain what's left

There is a wound that's always bleeding
There is a road I'm always walking
And I know you'll never return to this place

Once undone, there's only smoke
Burning in my eyes to blind
To cover up what really happened
And force the darkness unto me

There is a wound that's always bleeding
There is a road I'm always walking
And I know you'll never return to this place