House of sleep

Näin yöllä unta, että vajosin tajuttomaksi ja kouristelin. Sinä tulit elvyttämään minua. Puhalsit minuun elämää ja rauhoitit kunnes kouristelu lakkasi. Unessa rakastimme hetken toisiamme arkisen turvallisesti ja pidimme huolen toisistamme. Kuolema ei tullut väliimme. Heräsin, palelin horkassa ja vapisin, joustinpatja jojotteli selän alla, kas kun ei natissut. Uni tuli nopeasti takaisin, mutta ehdin tovin syyttää itseäni, miksi en voinut puhaltaa sinua täyteen elämää..?

Öinen kaupunki lauantaina tuntui vieraalta ja kolkolta. Keskustassa maleksi sankoin joukoin nuoria miehiä, en kuullut sanaakaan suomea. Minua pelotti. Pelotti, kun et ollut turvana vierellä. Kapakat tuntuivat tyhjänpäiväisiltä. En nauttinut ihmisten näkemisestä. Joka puolella pariskuntia, onnellisia ihmisiä tai saalistajia. Mietin, näkisitpä minut nyt. Yksin kaupungin yössä, juomassa limsaa, seisomassa yksin keskellä ihmisten tungosta ahtaassa kuppilassa, yrittäen sulautua joukkoon. Siinä minä olin, ei kukaan ei kenellekään. 

Odotin seurueeni hajoamista kukin tahoilleen yöelämään. En enää jaksanut olla sosiaalinen ja keskustella, vellotella murhetta ympärilläni. Halusin vain hetken selviytyä yksin näyttääkseni sinulle, että vittu kun sulla oli sellainen vaimo, jolla on enemmän munaa kuin monella miehellä. Vähän laihaksi jäi tunnelma, jokseenkin munattomaksi jos nyt vähän saa veistellä. En minä nyt mitään mellevää hajoilukohtausta saanut, mutta enpä kyllä mitään elämää suurempaa saavuttanutkaan tuolla jalkautumisella elämästään nauttivien ihmisten keskelle. Oli rehti alienfiilis. Ulkoavaruudesta tupsahtanut rupsahtanut leski tässä terve. Tulipa käytyä.