Ikävä
Ikävä löytyi yöllä. Aamulla kurkussa kuristi ja vatsassa puristi. Rinnassa kaihertaa ikävä. Olen rättiväsynyt ottamaan vastaan lapsen mielenosoitukset, jäkätykset, rutkutukset ja tuiskahtelut. En jaksaisi millään olla se kaikkiruokainen ikuisesti vetävä roskasanko, johon huonon elämänsä voi purkaa. Minun paska arkeni on lapseni lapsuus, joten olen koittanut urheasti olla lähtemättä mukaan rajojen kokeiluun ja murhemielen purkamiseen rähinöinnin kultaisin keinoin. Siedän ja kuuntelen, olen siinä, olen se paska äiti joka ei tajua mistään mitään, mutta silti sitten kaikkein rakkain, kun räjähdys on saatu hoideltua pois alta.
Yksinhuoltajuus vituttaa. En jaksa sitä. Tästä ei saa taukoa eikä lomaa. Ei tilaa antaa omien tunteiden levitä ympäriinsä. Teki mieli itkeä heti kun heräsi. Tietoisuus saavutti taas jonkin murusen todellisuudesta. Se sattuu kipeästi. Haluan ajaa yksin pohjoiseen, istua tunteja haudalla ja olla se surkea leski. Kaipaan hetken yksin elämäni kanssa. Tunteideni kanssa. Martin kanssa. Haluan laittaa haudan mieleiseksi.
Ajatus. Ikävä iskee kipinää, haipuu aina savuksi, ei koskaan syty ilmi liekkiin ja polta tuhkaksi ja raunioksi sitä, mikä jo raunioina on...
Kommentit
Lähetä kommentti