Siviilisääty
Nyt kun on leski... Pitääkö sitä sanoa olevansa edelleen rouva tai leski vai saako sanoa neiti. Tavallaanhan sitä on jälleen neiti-ihminen, mutta toisaalta taas sitä on kyllä tullut oltua aviossa ja jäätyä leskeksi. Leski kuulostaa niin helvetin vanhalta. Neiti kuulostaa paljon paremmalta. En minä enää oikeastaan rouvakaan ole, kun siippa on kalmona kirkkomaassa. Hankaluus.
On näinä viikkoina jotenkin päässyt hautautumaan elämän arkistoon tuo avioliitto. Ihan kuin sitä ei olisi ollut olemassakaan. Se on helpompi unohtaa, kuin pitää osana itseään ja elämäänsä. On helpompaa käppyröidä elämää vastaan ja kieltäytyä taipumasta, kuin velloa surussa ja pysähtyä.
Kummallinen tunne, kun pohtii elämän rullailua uusille raiteille. Joskus minulla on ehkä vielä parisuhde ja kaikkea. Nyt se tuntuu vielä likaiselta ja pettämiseltä, mutta eihän se sitä enää ole. Olen kaikin puolin vapaa, kunhan annan vain itselleni luvan olla sitä.
Mietin aamulla puoliunessa sängyssä koomaillessani parisuhdetta, mikä minulla oli. Vaikka elämästä löytyi paljon enemmän arjen romantiikkaa kuin keskiverto parisuhteesta, joku kulma ontui siitä huolimatta. Puuttui kosketus. Mies ei tykännyt kävellä käsi kädessä, suukotella julkisesti tai muutenkaan. Ehkä sitä kuitenkin kaipasin jo silloin kun oltiin vielä eläviä yhdessä. Nyt kaipaan sitä mitä ei ollutkaan. Summa summarum ihminen tarvitsee kosketusta.
Kommentit
Lähetä kommentti