Epäonnistujamielensäpahoittajakummitustenkerääjäleski

Sinun äitisi on tulossa kai luoksesi. Kuolema on taas lähellä. Ei täällä vielä, mutta pian. Äiti pääsee poikansa luokse. Minulla on ihan tajuton ikävä sinua, itken ja raivoan vain. Tulisit takaisin.  Lupasin pitää huolen vanhemmistasi, epäonnistuin. Taas. Ja taas ehkä joku kuolee. Anteeksi, annathan anteeksi. Minun jälkeeni näyttää jäävän vain ruumisvana. Minun epäonnistumiseni kantavat sysimustia hedelmiä.

Aamulla herätessä tuntui ensimmäisen kerran näiden kolmen kuukauden aikana, että psyyke hajoaa, se ei kestä tätä, mikä nyt tulee. Olen epäonnistunut pitämään lupaukseni huolehtia Martin vanhemmista. En saanut pelastettua äitiä ja pelkään lähellä henkivää kuolemaa. Jotenkin koen, että se on minun syyni. Aiheutan vain surua ja murhetta näille ihmisille. Tulevat ja jo kuolleet ovat juhlineet seurassani koko yön ja aamun. Kaikki paitsi Martti. Olisi tullut paikalle pelastamaan minut. Mutta liekö tuo pahoittanut mielensä tästä toisesta peräkkäisestä petetystä lupauksesta.

Itkin unissani koko yön ja vielä aamullakin. Kasvot ovat kipeät kaikesta itkemisestä. Ja itku jatkuu hereillä. Eilen käyty keskustelu koneiden sammuttamisesta ja anopin tulevasta kuolemasta aktivoi itsetuhonapin. Hukun kaikkeen tähän syyllisyyteen ja itseinhoon. Painajaiset tuntuvat repivän lopunkin vähän järkevän sisältä atomeiksi ja romahdus alkaa olla lähellä. En jaksaisi. Tätäkö se suru nyt sitten on? Fyysistä kipua ja vinttiä täynnä aaveita. Syyllisyyttä, kuolemantoiveita ja täydellistä kykenemättömyyttä. Kun kakun päältä nostetaan pois ärtymys ja viha, pohjalle jää vain... Ei mitään. Kasa epämääräisiä pirstaleita, mistä ei voi koota kokonaista tunnetta eikä ajatusta. 

Jos haluat satuttaa jotakuta niin, ettei siitä koskaan toivu. Kuole.

Minulle tuupataan lääkkeitä jotta sietäisin tämän tulevan paremmin. Ei tätä lääkkeet mitenkään vie pois tai pienennä. 

En tiedä voinko tulevina aikoina tulla saattamaan äitiäsi hautaan, koska sinä makaat siinä vieressä. En minä niin paljon äitiäisi itkisi, vaan sinua. Pelkään, että jäisin maahan päällesi makaamaan ja huutamaan ääneen, itkemään räkä poskella kykenemättä hillitsemään itseäni. Olen tärissyt vuorokauden, tärinä ei lakkaa. Sinäkö minua heilutat kuin kortta tuulessa?