12

Martti kuoli 12 viikkoa sitten. Se tuntuu edelleen epätodelliselta, hankalalta käsittää ja hyväksyä. Kulunut aika tuntuu kamalan pitkältä. Kolme kuukautta. Silti se on mitätön aika. Uusittu lääkitys vetää pään mykkyrälle ja pitkät päälle, mutta silti uusi kombo toimii. Jos olenkin hieman sekaisin ja usvassa päivällä, mutta... Nukun yöllä. En ole nukkunut vielä kertaakaan näin hyvin näinä 12 viikkona. Neljä tuntia yhtäjaksoista unta ja kokonainen unisaldokin yöltä yli kahdeksan tuntia. 

Keho on vaatinut koko päivän lisää, lisää ja vielä kerran lisää unta. Kun univelka lähtee purkautumaan, nukkua voisi vuorokausia putkeen. Sen varmaan tekisinkin, jos olisi mahdollisuus. Olisi ihanaa vain nukkua. Antaa mielen hommailla omiaan ja kehon levätä. Kehokin on jo lopen uupunut kaikkeen tähän kemialliseen epätasapainoon lääkkeiden kanssa sekä unen puutteeseen. 

Viikko aikaa päästä jaloilleen lääkkeiden kanssa, niin ettei pää ole enää ihan pumpulissa ja jalat hyytelönä. Menen takaisin töihin, maksoi mitä maksoi. On jo pakko ottaa härkää sarvista ja aloittaa myös työarki. Kunpa lääkäri antaisi luvan mennä töihin. Toisaalta haluaisin vain olla kotona nukkumassa, koska tämän kuukauden olen jokaisen arkipäivän juossut jotain asiaa jossain. Vain kaksi kotipäivää. Tämä aika olisi pitänyt käyttää toipumiseen ja lepäämiseen ja olen juossut terapeutilta toiselle, lääkäriltä toiselle, hoitanut asioita siellä ja täällä ja joka puolella. Kiireisempää kuin töissä. 

Ensi viikon nukun. Yksinäisyys on helpompaa hyväksyä, kuin toisen kuolema. Tiesittekö?

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suolaa

Olet mielessäni, nyt, kohta, vastikään. Koko ajan. Menetys lilluu ympärillä, kuin hernerokkasumu. Se imeytyy huokosiin kuin suola, tekee minusta patsaan, jolla on kivettynyt kuori. Repivä ja raastava suru on ollutta ja mennyttä. Tämä on enemmänkin kaiken uudelleen elämistä, ymmärtämistä niillä eväillä, mitkä olen keräillyt tässä vuosien varrella. Mitä enemmän ymmärrän, sitä enemmän sattuu. Mittakaava kasvaa päivä päivältä suuremmaksi tuoden mukanaan kipua ja särkyä, katkeruutta ja säröjä.  Yksinäisyys lietsoo tulta hyvällä menestyksellä. On helppoa kompastua itsesäälin asettamiin ansalankoihin. Kun kerran kompastuu, on vaikeaa nousta jaloilleen. Takerrun sinun sielusi rippeeseen sisälläni, kuin viimeiseen oljen korteen. Olethan vielä siellä, sielussani kiinni? Jos et ole, olen aivan yksin. Näethän minut vielä, kuulethan minut vielä? Kuka minut huolii, keskeneräisen,rikkinäisen ihmisen? Kuka näkee repsahtaneen ulkokuoren ohi sen, mitä sisällä on? Harva. Kuka uskaltaa harpata sinu...
Lue lisää

Nääntyjä

Joskus tuntuu siltä, että minun pitäisi olla jo ylivertaisen kestävä näiden koettelemusteni jälkeen uusien kompastuskivien edessä. No, enpä ole. En oikeastaan näinä viimeviikkoina kyennyt muuhun kuin kiukkuiseen valittamiseen. Jos olet kuullut suustani jotain positiivista, se oli vahinko. Onnistuneesti tasoittelen särmät huumorilla ja olen ryhtynyt aamulla meikkaamaan, jotta en näyttäisi ihan niin nääntyneeltä. Olen liian tunnollinen marssiakseni lääkäriin sekaisin olevan elämäni kanssa. Olen mahdottoman edessä. Päässä on liikaa dataa, pienetkin asiat lipsuvat mielestä, keskittyminen on lähes mahdotonta. Itku odottaa koko ajan nurkan takana. Surettaa, ahdistaa, väsyttää, pelottaa, suututtaa ja kyllästyttää. Huuda hep, jos löysit positiivisen tunnetilan! Kuinka paljon huolta voi yhden ihmisen elämä...
Lue lisää

Kaiken näkevä silmä?

Kävin aamulla psykiatrin arviossa. Erityisen haasteellinen aamu sinällään, koska jo yöllä mieleen tuli auki jäänyt silmä. Se tumman metsän ja syvän sinen sekoitus. Pupilli ennemmin pieni kuin suuri. Mihin se näki? Minä olen kaikki nämä 12 viikkoa ajatellut, että mitä se ihminen ajatteli siinä maatessaan ja minut nähdessään. Tänään huomasin, ettei se kaunis syvänsävyinen silmä enää nähnyt. Jotenkin tuntui irvokkaalta, että toinen silmä oli jäänyt auki, mutta toisaalta sain mahdollisuuden vielä kerran katsoa vaikkei se katse enää vastannut. Suru ei tule vieläkään. Pelkkiä fyysisiä oireita. Puistatuksia ja kuvotusta. Lääkkeitä rukattiin. Apteekkireissulla menin kioskin kautta. Kauppias katsoi kummastellen, kun kerroin päättäneeni aloittaa tupakoinnin uudestaan, mitähän valikoimassa mahtaisi olla. Harvinaista kuulemma. Totesin, että tuoreella leskellä on lupa aloittaa tupakointi, jos siltä tuntuu. Kauppias oli samaa mieltä ja esitteli parhaat tuotteensa. Askin takana lukee osuvasti tu...
Lue lisää