Mittasuhteista, somesta ja koirista.
Minulla on ollut koira jos toinenkin, rakkaita kapistuksia ja täysiä perheenjäseniä jokainen karvakaveri omalla tavallaan. Tuntui, että pieni maailmanloppu oli käsillä, kun sessusta piti luopua. Vaikka ikävä oli kova ja pahalta tuntui, arki jatkui muutamien päivien sisällä ja muistot kultaantuivat nopeasti. Niin sen pitäisi varmasti mennäkin, kyseessä on kuitenkin vain lemmikki.
Some loukkaa joskus syvästi. Ihmiset postaavat kuukausia kuolleen lemmikkinsä perään itkuisia sepostuksia ja muistolauseita. Se on vain kissa, koira, hiiri, kani tai joku muu karvainen vekotin. Eläin. Se ei ole se elämäsi ihminen, joka poistui rinnaltasi ennalta varoittamatta. Mihin ne mittasuhteet katosivat? Suru on yksilöllistä ja tiedän kyllä menettämisen tuskan koskien lemmikkiä, mutta kun se ei oikeasti ole mitään, ei edes mikropartikkelia siitä, mitä ihmisen menettäminen on. Naapurin rouva sanoi osuvasti mittasuhteista. Joskus vituttaa, kun lempi kuppi tai vaasi tippuu ja hajoaa. Tuntuu, että maailma loppuu. Sitten kun miettii, että lentokonekin saattaa tippua. Se on aika suuri juttu maljakkoon verrattuna.
Some loukkaa muutenkin. Minä en ole pitänyt puoleentoista vuoteen lomaa ja odotin riemuissani kolmen viikon lomaa elokuussa. Nyt olen sairaslomalla ja oikeasti vituttaa katsella toisten hää/loma/festari/kaste/rippijuhla/jeejee-postauksia. Kaikilla muilla on kivaa. Minulla on vain tämä musta muotoaan muuttava möhkäle eikä edes enää puolisoa, jonka kanssa jakaa se. Olen kateellinen. Olen katkera ja helvetin vihainen.
Some kertoo meille vain pieniä palasia toistemme elämistä. Olen yrittänyt pitää minimissä omat valitus ja itkuräkäpostaukset. En halua kuormittaa muita somen käyttäjiä, kuten olen itse kokenut kuormittuvani toisten lemmikkienkaipuusta ja surusta. En usko, että ketään kiinnostaa lukea kahdeksaa kertaa päivässä, kuinka minua ottaa päähän, väsyttää, vituttaa tai ahdistaa. En halua pilata toisten lomaa. Joillakuilla kuitenkin sellainen ihan oikeasti on.
Hei! Osanottoni suuressa surussanne. Kirjoitat hyvin järkevästi ja suoraan, kaunistelematta, tapahtumista ja tunteistasi. Toivon, että tämä blogi olisi sinulle sellainen henkireikä, paikka jossa voisit avautua ja purkaa asioita. Että kirjoittaminen auttaisi sinua jaksamaan eteenpäin ja auttaisi käsittelemään vaikeita tunteita. Jään seuraamaan kirjoituksiasi ja matkaasi surun keskeltä kohti valoa.
VastaaPoistaYmmärrän fiiliksesi. Sama tunkee joskus omaankin mieleeni. Eikö noilla ihmisillä ole oikeita murheita? No, varmaan onkin, mutta ehkä ne ovat liian karvaita jaettavaksi facessa, kenties? Ehkä ne vähemmän kamalat on helppoja postata, vaikka ikäviähän nekin ovat. Meilläkin kuoli koira, kun olin teini-iässä. Ei se kuitenkaan ollut yhtä vaikea suru käsitellä, kuin myöhemmät, läheisten ihmisten poismenot. Olisin varmaan postannut sen, jos silloin olisi face ollut. Tiedä häntä.
VastaaPoistaSinulla on täysi oikeus olla katkera ja vihainen. Ja täysi oikeus jakaa kaikki räkäitkupostaukset. Some on elämää, ei sen tarvitse aina olla vaan sitä ihanaa autuutta. Minä ainakin jaksan lukea myös ne vähemmän ihanat.