Keramiikkaa

Kun menimme naimisiin, mieheni valitsi minulle sormuksen, jonka näin ensi kertaa kunnolla vasta alttarilla. Siitä päivästä on neljä vuotta. Tasan. Keramiikkahääpäivä olisi ollut tänään. Timantit ovat ovat ikuisia, nyt ne ovat se kiinteä, mitä minulla on meidän kahden välisestä rakkaudesta jäljellä. Lapsi tietysti, mutta se kuuluu taas johonkin muuhun sarjaan. Ei jälkeläinen ole samalla tavalla henkilökohtaista ja intiimiä, kuten lupaus olla yhdessä elämän loppuun saakka. Me olimme. Se lupaus tuli täytettyä, jonka papille Jumalan kasvojen edessä annoime. Sinä lähdit ensin.
 
Sanotaan, että elämä helpottuu, kun vuosi on kulunut ja kaikki  juhlapäivät on kertaalleen vedetty läpi uudella kokoonpanolla ja uusilla perinteillä. Mieheni kuolemasta ei ole kulunut edes neljää viikkoa ja kaksi näistä juhlista on jo ollut käsillä. Kaksi päivää kuoleman jälkeen oli syntymäpäivä numero 41. Päivänsankari vain puuttui. Hukkui mokoma. Tänään on hääpäivä numero neljä. Vietän sen yksin, leskenä. Kuukauden kuluttua on minun syntymäpäiväni. Tuntuu lapsellisen surulliselta, kun tiedän, että nyt ei ole kirjapakettia aamulla odottamassa eikä suukkoja partasuulta. Joudun itse ostamaan ruusuni ja kirjani. Ehkäpä käyn myös yksin syömässä syntymäpäiväillallisen siellä, missä aina kävimme juhlistamassa elämän pieniä ihania asioita. 

Äiti kysyi, koska aion siirtää vihkisormukset toiseen käteen. Olen varmaan helvetin vanhanaikainen, kun vastasin, että pitää odottaa säädyllinen aika, ennen kuin voi antaa elämän jatkua. Vuoden päivät aion kantaa sormuksiani vasemmassa kädessä. 4.7.2016 vaihdan sormukset oikeaan käteen. Sitten olen juhlinut vuoden juhlapäivät läpi ja nähnyt koko vuoden kiertävän ilman miestäni aallonmurtajana arjen myrskyissä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suolaa

Olet mielessäni, nyt, kohta, vastikään. Koko ajan. Menetys lilluu ympärillä, kuin hernerokkasumu. Se imeytyy huokosiin kuin suola, tekee minusta patsaan, jolla on kivettynyt kuori. Repivä ja raastava suru on ollutta ja mennyttä. Tämä on enemmänkin kaiken uudelleen elämistä, ymmärtämistä niillä eväillä, mitkä olen keräillyt tässä vuosien varrella. Mitä enemmän ymmärrän, sitä enemmän sattuu. Mittakaava kasvaa päivä päivältä suuremmaksi tuoden mukanaan kipua ja särkyä, katkeruutta ja säröjä.  Yksinäisyys lietsoo tulta hyvällä menestyksellä. On helppoa kompastua itsesäälin asettamiin ansalankoihin. Kun kerran kompastuu, on vaikeaa nousta jaloilleen. Takerrun sinun sielusi rippeeseen sisälläni, kuin viimeiseen oljen korteen. Olethan vielä siellä, sielussani kiinni? Jos et ole, olen aivan yksin. Näethän minut vielä, kuulethan minut vielä? Kuka minut huolii, keskeneräisen,rikkinäisen ihmisen? Kuka näkee repsahtaneen ulkokuoren ohi sen, mitä sisällä on? Harva. Kuka uskaltaa harpata sinu...
Lue lisää

Nääntyjä

Joskus tuntuu siltä, että minun pitäisi olla jo ylivertaisen kestävä näiden koettelemusteni jälkeen uusien kompastuskivien edessä. No, enpä ole. En oikeastaan näinä viimeviikkoina kyennyt muuhun kuin kiukkuiseen valittamiseen. Jos olet kuullut suustani jotain positiivista, se oli vahinko. Onnistuneesti tasoittelen särmät huumorilla ja olen ryhtynyt aamulla meikkaamaan, jotta en näyttäisi ihan niin nääntyneeltä. Olen liian tunnollinen marssiakseni lääkäriin sekaisin olevan elämäni kanssa. Olen mahdottoman edessä. Päässä on liikaa dataa, pienetkin asiat lipsuvat mielestä, keskittyminen on lähes mahdotonta. Itku odottaa koko ajan nurkan takana. Surettaa, ahdistaa, väsyttää, pelottaa, suututtaa ja kyllästyttää. Huuda hep, jos löysit positiivisen tunnetilan! Kuinka paljon huolta voi yhden ihmisen elämä...
Lue lisää

Kaiken näkevä silmä?

Kävin aamulla psykiatrin arviossa. Erityisen haasteellinen aamu sinällään, koska jo yöllä mieleen tuli auki jäänyt silmä. Se tumman metsän ja syvän sinen sekoitus. Pupilli ennemmin pieni kuin suuri. Mihin se näki? Minä olen kaikki nämä 12 viikkoa ajatellut, että mitä se ihminen ajatteli siinä maatessaan ja minut nähdessään. Tänään huomasin, ettei se kaunis syvänsävyinen silmä enää nähnyt. Jotenkin tuntui irvokkaalta, että toinen silmä oli jäänyt auki, mutta toisaalta sain mahdollisuuden vielä kerran katsoa vaikkei se katse enää vastannut. Suru ei tule vieläkään. Pelkkiä fyysisiä oireita. Puistatuksia ja kuvotusta. Lääkkeitä rukattiin. Apteekkireissulla menin kioskin kautta. Kauppias katsoi kummastellen, kun kerroin päättäneeni aloittaa tupakoinnin uudestaan, mitähän valikoimassa mahtaisi olla. Harvinaista kuulemma. Totesin, että tuoreella leskellä on lupa aloittaa tupakointi, jos siltä tuntuu. Kauppias oli samaa mieltä ja esitteli parhaat tuotteensa. Askin takana lukee osuvasti tu...
Lue lisää