The Spirit
Huomenna on isänpäivä. Tuntuu kovin epätodelliselta viettää tuo juhlapäivä iloitsemisen sijaan haudalla. Isänpäivä on nyt jotenkin menettänyt merkityksensä ja on vain painoa ja taakkaa entisten päälle. Huomenna pääsen Martin lähelle. Tyttö pääsee isänsä lähelle. Tuntuu niin pahalta ajatella, että tärkeä ihminen makaa pimeässä arkussa tonni kaupalla märkää multaa päällään. En taaskaan pääse ajatuksesta, miltä mies nyt näyttää. Ihan kuin sen turpoavan, haisevan mätänevän mustuneen kalmon näkeminen mitään muuttaisi konkreettisemmaksi. Silti se jotenkin todentaisi sen, että mies on mennyt pois lopullisesti.
En kai sitten vieläkään oivalla aivan tyystin tätä mitään.
Kummallista, miten ihminen voi tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että kokee hyvän olon ja onnen hetkiä. Joka ilta, kun menen sänkyyn ja tytär nukkuu siinä vieressä viatonta lapsen unta olen pienen hetken niin onnellinen, että sattuu. Se lapsi on minulle kaikki kaikessa. Elämä olisi aika tarkoin merkityksetöntä tällä hetkellä, jos minulla ei tuota pientä sähikäistä olisi. Lapsi pitää kiinni elämässä ja olennaisessa.
Huomenna tulee itku, tiedän sen jo nyt. En jaksaisi itkeä, kun se väsyttää moneksi päiväksi eikä minua yhtään huvita itkeä. Suututtaakin. Mennä nyt tuolla tavoin kuolemaan. Myrkky..!
Kommentit
Lähetä kommentti