Taikauskoa ja jälleennäkemisiä

Ostin sinulle syntymäpäivälahjan, kuolit ennen kuin ehdit avata sitä. Ostin isällesi isänpäivälahjan. Lahjassa tuntui piilevän paha enne. Pelotti, että jotain tapahtuu, jos annan lahjan. Sain eilen puhelun, äitisi kuoleman hetki on käsillä. Saattohoito on aloitettu. 

Olen ikävöinyt sinua aivan helvetisti ja toivonut näkeväni sinut. Aamulla viideltä seisoit makuuhuoneen ovensuussa tummana hahmona. Tiesin, että olet tullut hakemaan äitiäsi. Lähtöön on korkeintaan tunteja, ellet ollut jo saatellut äitiäsi rajan taa. Säikähdin sinua. Tiesin, minkä viestin mukanasi toit. Katosit ennen kuin ehdin sanoa hei. Surullista.

Lähdimme aamusta ajamaan kohti pohjoista. Saavuimme liian myöhään. Äitisi oli kuollut kymmenen minuuttia ennen kuin saavuimme sairaalaan. Olit hakenut äitisi sinne, missä ei kipua ja murhetta enää voi tuntea. 

Halusitko säästää minut kohtaamasta uudestaan kuoleman hetkeä? Saatoitko siksi äitisi juuri ennen tuloamme pois tästä maailmasta. Varjelitko meitä? Kävitkö siksi luonani jo ennen kuoleman hetkeä, ettei meidän tarvitsisi kohdata taas kuolemassa? 

Äitisi oli vielä lämmin ja näytti nukkuvalta. Silitin ja hyväilin kasvoja. Lausuin jäähyväiset, joita hän ei enää ollut täällä kuulemassa. Kuolema voi näyttää myös kauniilta. Siltä, kun ihminen on saavuttanut täydellisen rauhan. 

Itkin haudallasi kaipuutani. Kaksi ruusua näyttivät niin yksinäisiltä ja orvoilta. Tytär kaipaa sinua. Lapseen sattuu, sen näkee. Se lapsi on timanttia, tuskasta huolimatta päivä toisensa perään jostain löytyy energiaa elää ja ajatella välillä positiivisesti. 

Uskallanko enää ostaa lahjoja? Enpä tiedä. Niihin tuntuu kulminoituvan kuolemaa. Äiti matkusti ulkomaille. Pelkään ettei äiti tule takaisin. Lapsellista ja taikauskoista, mutta täysin mahdotonta välttää. Varsinkaan kuudensadan ajetun kilometrin, kuoleman ja mäkkärin hampurilaisen jälkeen. 

Seuraavan kerran kun tulet kotiin, tuo hyviä uutisia ja ole lähelläni hetki. Pyydän...

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suolaa

Olet mielessäni, nyt, kohta, vastikään. Koko ajan. Menetys lilluu ympärillä, kuin hernerokkasumu. Se imeytyy huokosiin kuin suola, tekee minusta patsaan, jolla on kivettynyt kuori. Repivä ja raastava suru on ollutta ja mennyttä. Tämä on enemmänkin kaiken uudelleen elämistä, ymmärtämistä niillä eväillä, mitkä olen keräillyt tässä vuosien varrella. Mitä enemmän ymmärrän, sitä enemmän sattuu. Mittakaava kasvaa päivä päivältä suuremmaksi tuoden mukanaan kipua ja särkyä, katkeruutta ja säröjä.  Yksinäisyys lietsoo tulta hyvällä menestyksellä. On helppoa kompastua itsesäälin asettamiin ansalankoihin. Kun kerran kompastuu, on vaikeaa nousta jaloilleen. Takerrun sinun sielusi rippeeseen sisälläni, kuin viimeiseen oljen korteen. Olethan vielä siellä, sielussani kiinni? Jos et ole, olen aivan yksin. Näethän minut vielä, kuulethan minut vielä? Kuka minut huolii, keskeneräisen,rikkinäisen ihmisen? Kuka näkee repsahtaneen ulkokuoren ohi sen, mitä sisällä on? Harva. Kuka uskaltaa harpata sinu...
Lue lisää

Nääntyjä

Joskus tuntuu siltä, että minun pitäisi olla jo ylivertaisen kestävä näiden koettelemusteni jälkeen uusien kompastuskivien edessä. No, enpä ole. En oikeastaan näinä viimeviikkoina kyennyt muuhun kuin kiukkuiseen valittamiseen. Jos olet kuullut suustani jotain positiivista, se oli vahinko. Onnistuneesti tasoittelen särmät huumorilla ja olen ryhtynyt aamulla meikkaamaan, jotta en näyttäisi ihan niin nääntyneeltä. Olen liian tunnollinen marssiakseni lääkäriin sekaisin olevan elämäni kanssa. Olen mahdottoman edessä. Päässä on liikaa dataa, pienetkin asiat lipsuvat mielestä, keskittyminen on lähes mahdotonta. Itku odottaa koko ajan nurkan takana. Surettaa, ahdistaa, väsyttää, pelottaa, suututtaa ja kyllästyttää. Huuda hep, jos löysit positiivisen tunnetilan! Kuinka paljon huolta voi yhden ihmisen elämä...
Lue lisää

Kaiken näkevä silmä?

Kävin aamulla psykiatrin arviossa. Erityisen haasteellinen aamu sinällään, koska jo yöllä mieleen tuli auki jäänyt silmä. Se tumman metsän ja syvän sinen sekoitus. Pupilli ennemmin pieni kuin suuri. Mihin se näki? Minä olen kaikki nämä 12 viikkoa ajatellut, että mitä se ihminen ajatteli siinä maatessaan ja minut nähdessään. Tänään huomasin, ettei se kaunis syvänsävyinen silmä enää nähnyt. Jotenkin tuntui irvokkaalta, että toinen silmä oli jäänyt auki, mutta toisaalta sain mahdollisuuden vielä kerran katsoa vaikkei se katse enää vastannut. Suru ei tule vieläkään. Pelkkiä fyysisiä oireita. Puistatuksia ja kuvotusta. Lääkkeitä rukattiin. Apteekkireissulla menin kioskin kautta. Kauppias katsoi kummastellen, kun kerroin päättäneeni aloittaa tupakoinnin uudestaan, mitähän valikoimassa mahtaisi olla. Harvinaista kuulemma. Totesin, että tuoreella leskellä on lupa aloittaa tupakointi, jos siltä tuntuu. Kauppias oli samaa mieltä ja esitteli parhaat tuotteensa. Askin takana lukee osuvasti tu...
Lue lisää