Lesken lehti

Sain alkuviikosta päätöksen Kevan henkivakuutuksesta sekä harkinnanvaraisesta leskeneläkkeestä ja tyttären perhe-eläkkeestä. Jo näissä päätöksissä oli hienoja lausekkeita, joista ei tavallinen kuolevainen ottanut selvää. Soitin omaan vakuutusyhtiöön selvitelläkseni henkilökohtaisten vakuutusten korvauskäytäntöjä ja sain nämä sekavat lausekkeet suomennetuksi samalla. Stressi ja huoli tukien maksusta helpotti hieman. Sain tänään lisää sairauslomaa. On siis aikaa järjestellä ajatuksia vielä pari viikkoa. Posti tuli. Regressiokirje Kevasta. Kaduttaa vissiin päätös meidän eläkkeistä. En tajunnut sanaakaan siitä kirjeestä paitsi ehkä sen, että eivät halua ehkä vissiin mahdollisesti maksaa perhe-eläkettä tai jotain. Sekalaista selitystä oli jostain lakisääteisistä vakuutuksista ja siitä, että näissä puitteissa ehdotetaan ettei mitään eläkkeitä laiteta maksuun. En tajua, miksi surun ja hämmennyksen vallassa olevalle ihmiselle lähetetään siansaksaa ja vakuutusjargonia sisältäviä kirjeitä. ...

Kun menimme naimisiin, mieheni valitsi minulle sormuksen, jonka näin ensi kertaa kunnolla vasta alttarilla. Siitä päivästä on neljä vuotta. Tasan. Keramiikkahääpäivä olisi ollut tänään. Timantit ovat ovat ikuisia, nyt ne ovat se kiinteä, mitä minulla on meidän kahden välisestä rakkaudesta jäljellä. Lapsi tietysti, mutta se kuuluu taas johonkin muuhun sarjaan. Ei jälkeläinen ole samalla tavalla henkilökohtaista ja intiimiä, kuten lupaus olla yhdessä elämän loppuun saakka. Me olimme. Se lupaus tuli täytettyä, jonka papille Jumalan kasvojen edessä annoime. Sinä lähdit ensin.   Sanotaan, että elämä helpottuu, kun vuosi on kulunut ja kaikki  juhlapäivät on kertaalleen vedetty läpi uudella kokoonpanolla ja uusilla perinteillä. Mieheni kuolemasta ei ole kulunut edes neljää viikkoa ja kaksi näistä juhlista on jo ollut käsillä. Kaksi päivää kuoleman jälkeen oli syntymäpäivä numero 41. Päivänsankari vain puuttui. Hukkui mokoma. Tänään on hääpäivä numero neljä. Vietän sen yksin, l...

Minä en muista kasvojasi. En saa niitä päähäni millään. Näen kyllä ruumiisi heti kuoleman jälkeen ja arkussa, mutta mieli vääristää nekin kasvot väärän näköisiksi. Katson viimeisiä valokuvia sinusta. Miksi sinä et näytä niissäkään itseltäsi? Aivan kuin kuoleman varjo olisi kasvoillasi jo niissä kuvissa. Se et ole sinä. Muistanko minä väärin, vai näytätkö jotenkin väsyneeltä ja kuolevalta niissä kuvissa? Unissakin näen sinut vain takaa, hahmosi. Etkä koskaan vastaa minulle. Haista paska! Vastaisit edes! Sen verran olet minulle velkaa! Miksi en vain kuollut kanssasi, se olisi ollut paljon armollisempaa minulle. En joutuisi olemaan näin helvetin rikki.  Kuulen äänesi niin elävästi korvissani, että minun oli katsottava video sinusta ja tyttärestä sekä ensimmäisestä kalasaaliista. Äänesi oli aivan sama, minkä korvissani kuulen. Siinähän sinä olet elävänä, et sinä voi olla kuollut, kun sinä siinä videossa elävänä riemuitset tytön kanssa kalasta. Tule jo kotiin... Jooko? Tämä k...

Minulla on ollut koira jos toinenkin, rakkaita kapistuksia ja täysiä perheenjäseniä jokainen karvakaveri omalla tavallaan. Tuntui, että pieni maailmanloppu oli käsillä, kun sessusta piti luopua. Vaikka ikävä oli kova ja pahalta tuntui, arki jatkui muutamien päivien sisällä ja muistot kultaantuivat nopeasti. Niin sen pitäisi varmasti mennäkin, kyseessä on kuitenkin vain lemmikki.  Some loukkaa joskus syvästi. Ihmiset postaavat kuukausia kuolleen lemmikkinsä perään itkuisia sepostuksia ja muistolauseita. Se on vain kissa, koira, hiiri, kani tai joku muu karvainen vekotin. Eläin. Se ei ole se elämäsi ihminen, joka poistui rinnaltasi ennalta varoittamatta. Mihin ne mittasuhteet katosivat? Suru on yksilöllistä ja tiedän kyllä menettämisen tuskan koskien lemmikkiä, mutta kun se ei oikeasti ole mitään, ei edes mikropartikkelia siitä, mitä ihmisen menettäminen on. Naapurin rouva sanoi osuvasti mittasuhteista. Joskus vituttaa, kun lempi kuppi tai vaasi tippuu ja hajoaa. Tuntuu, että ma...

Tänä koko aikana en ole itkenyt kuin hautajaisissa ja muutamia yksittäisiä kertoja. Tänään iski lamaannuttava suru, kun jäin yksin kotiin. Itku ei lopu millään.  Mitä pahaa minä olen tehnyt ansaitakseni tällaisen surun? Mitä minä sinulle pahasti tein, kun näin minut jätit? Miksi sinä et pelastunut vaikka sinua pelastin? Miksi sinä tämmöisen tuskan minulle järjestit ja jätit? Etkö sinä meitä tarpeeksi rakastanut, kun tuommoisen kuolemistempun teit?  Tähän tunteeseen ei ole sanoja, itkukin on liian vähän. Ottakaa joku tämä pois minusta!

Aloin jo helmikuussa nähdä unia, että mieheni vain jättää meidät ja häneen ei saa enää mitään yhteyttä. Hän vain häipyi. Kerroin aina aamulla, että otit taas yöllä eron meistä ja mieheni nauroi, että näetpä sinä tyhmiä unia. Enhän minä teitä koskaan jätä. Juhannukseen saakka näin näitä unia lähes viikottain, sitten ne lakkasivat. Nyt ne ovat palanneet. Joka yö otan uudestaan ja uudestaan avioeron miehestäni. Koskaan hän ei kuole, mutta mieli työstää eroprosessia avioeron nimellä. Tosin nykyään unissa aina sataa katosta vettä tai huoneet tulvivat.  Jotkut uskovat etiäisiin ja on mielenkiintoista pohtia, ovatko enteet tulevasta lopusta oikeasti aistittavissa jossain ulottuvuudessa jo paljon ennen h-hetkeä. Minun etiäiseni, jos nämä niitä olivat, alkoivat helmikuussa. Eipä sitä silti voinut valmistautua mitenkään katastrofiin, joka elämäni pistäisi pysäkille määrittelemättömäksi ajaksi.  Sain puhelun, jossa sanottiin, että tiedän miltä susta tuntuu, olen käynyt läpi avio...

Tänään on ollut todella huono päivä. Aika on madellut ja sekunnitkin ovat tuntuneet vuosilta. Alamäki alkoi aurinkolaseista. Viimeisen kerran näin sinun eläessäsi kasvosi mökkikuistilta, kun kuulin avunhuutosi ja juoksin katsomaan pahimman painajaiseni konkretisoitumista. Näin sivuprofiilisi, aurinkolaisit olivat vinossa otsallasi ja nenäsi vielä veden pinnalla, suu jo pinnan alla. Painit voittamatonta petoa vastaan. Se hetki tuntuu taas olevan minuuttien päässä. Lähes käsinkosketeltavana vielä. Kuolit tasan kolme viikkoa sitten. Juuri tähän aikaan. Se päivä lähti kelautumaan aurinkolasien jälkeen kokonaisuutena päättymättömänä filminä päässä, enkä saa sitä pysähtymään. Pulssi takoo jatkuvasti yli 80, oksennus kolkuttelee kurkussa ja päätä särkee. En osaa keskittyä, olen vankina tässä painajaisessa tänään. Se päivä oli kaikin puolin omituinen. Sinä nousit todella varhain ja niin nousi tyttäremmekin. Lähdit isäsi kanssa koeajamaan uutta autoa ja äitisi puuhasi keittiössä pannuka...

Täytin eilen työpaikalta tulleen ryhmähenkivakuutuksen paperit ja soitin vielä Kevaan varmistaakseni, että ole lapun oikein täyttänyt. Laitoin hakemuksen ja liitteet kuoreen, jonka olin työnantajalta saanut ja jotenkin hatara pää kai ajatteli, että kuoren logo tarkoittaa maksettua postimaksua tai sitten se pää ei ajatellut kerrassaan mitään. Autossa tajusin, että joo pitää vissiin merkki olla tuossa kuoressa ja yhden nuhjuisen kukkarosta löysinkin. Kuori matkasi pari mutkaa laukussa ja annoin sen suoraan postiauton kuskille käteen, joka oli postilootaa tyhjentämässä. Tarkastin kuoren ja se oli hyvä. Aamulla löytyi postimerkki laukun vuoreen liimaantuneena. Aivot eivät edes kyseenalaistaneet postin lähettämistä ilman merkkiä. Vain rouheaksi jätetty ajatusmateriaali toimii. Kirjeet viedään postiin. Hienoajattelu tökkii, en muistanut, että se maksaa... Tankkasin auton. Koko kotimatkan kauhuissani mietin, että minkähän pistoolin minä käteeni siellä asemalla otin. Ei ajatus pysynyt koo...

Tänään kotipihan yli lensi pelastushelikopteri hurjaa vauhtia. Sillä oli kiire. Itku tuli. Miksi se helikopteri pelasti jonkun muun, miksi sillä kesti puoli tuntia tulla auttamaan meitä? Miksi se ei voinut auttaa minua? Lehdessäkin väitettiin, että mieheni oli löytynyt rantavedestä helikopterin paikantamana, vaikka kopteri oli kauempana ja minä itse kerroin mihin mieheni käsistäni päästin. Ärsyttävää. Toinen itku tuli, kun naapurikunnassa oli kuollut eilen 2-vuotias hukkumalla paljuun. En voi kuvitella sen tuskan määrää, jos minun tuskani on näin suuri... Helikopterin lapojen sätkätys toi kauhukuvat filmillä silmien eteen ja pyykkiteline vaihtui jälleen kerran kauhuelokuvaksi vajaan kolmen viikon takaa. Näin silmissäni sen ensihoitolääkärin, joka tuli sanomaan ettei elvytyksestä ollut apua. Kyllä minä sen tiesin. Ei kukaan selviä kolmea varttia hukuksissa. Olisitte tulleet ajoissa! Saatana! Ja sitten vielä puhuttiin ensin virkakieltä kollegojen kesken: "Meillä on X 1... Mil...

Mieli toimii omavaltaisesti. Unet ovat väkivaltaisia ja pahenevat yö yöltä. Tytär sanoi illalla menevänsä ensimmäistä kertaa isän kuoleman jälkeen omaan sänkyynsä nukkumaan. Minun maailmani meinasi loppua uudemman kerran. Pitäisi nukkua yksin omassa sängyssä. En selviä siitä. Nyt tyttären tuhina vieressä on kantanut minut läpi sysipimeiden tuntien ja lohduttanut, kun olen herännyt siihen, että oma mieli raiskaa minua pään sisäpuolelta.  Lopulta tyttö kömpi viereeni nukkumaan ja olin salaa onnellinen. Luulin, että olin kokenut pahimman painajaiseni, kun en pystynyt miestäni pelastamaan ja jouduin omasta hengestäni kamppailemaan. Luulin väärin. Viime yö oli pahin kaikista. Unet hukuttivat myös lapseni. Heräsin itkien. Kestin vielä riivatut ihmisen, silpomiset ja henkien kaappaaman kehoni, mutta lapseni kuolemaa unimaailmassa en kestänyt. Yö oli pahin tähän mennessä. Edes rauhoittava lääke ei nuiji nukkumattia turraksi. En tiedä miten uskallan illalla mennä sänkyyn. Pelkään u...

Saatoin lauantaina mieheni haudan lepoon. Maanantaina astui arki nenän eteen ja tallasi surun jalkoihinsa. Olimme töissä samalla työnantajalla ja pienen pelastuksen arkeen teki varmaan se, että työnantajan eläkeasiamies lähetti minulle valmiiksi sekä Kelan että Kevan paperit, joilla voin hakea etuuksia ja korvauksia. En ole ikinä ollut maailman paras lomakkeentäyttäjä, mutta näiden lappujen kanssa meni sormi suuhun. Marssin hämmentynein mielin takki tyhjänä Kelan konttoriin todetakseni, ettei asiakaspalvelijakaan osaa täyttää papereita. Olen oikeutettu leskeneläkkeeseen ja lapseni on oikeutettu lapsen eläkkeeseen, mutta kun siellä paperissa on kohta: kuolinsyynä liikenneonnettomuus, työtapaturma tai ammattitauti, haetko korvausta vakuutuksesta. Mieheni hukkui. Onko tämä nyt liikenneturma vai vaan kuolema? Toki haen korvausta vapaa-ajan vakuutuksesta, mutta tarkoitetaanko tällä nyt liikennevakuutuksen korvauksia? Eipä tiennyt setä tiskin takanakaan asiasta. Ihan niin kuin elämä e...