Onnesta ja onnettomuudesta

Olen onnekas, selvisin elossa onnettomuuden hetkellä. Vai olenko? Elämä on lahja, mutta se tuntuu yhdeltä onnettomuudelta. Onni löytyy pienistä hetkistä ja pienistä asioista. En vaan ole nyt samalla aaltopituudella niiden onnenmurusten kanssa. Vaeltelen pitkin kotia. Olen levoton, mikään ei ota tuulta alleen ja kaikki tuntuu pakolta. Pakko nukkua, syödä ja olla elossa. Punainen lanka ei tällä hetkellä ole yhtään punainen.

Jotain on murtautumassa suojakilven läpi. Yöt täyttyvät taas painajaisista ja uni on vain mekaanista poistumista valveen tilasta. Yritän saada kiinni Martista, mutta en saa. Alan unohtaa jo äänenkin. Traumaprotokolla, jota pitäisi aina toteuttaa takaumien aikana ei onnistu. Tiedän missä olen ja mitä on tapahtunut. Itselleen jankuttaminen tuntuu tyhmältä ja on vaikeaa olla riittävän vakuuttava, jotta voisi siirtää tietoisuuden pois päälle painavista välähdyksistä ja määrittelemättömästä hankalasta olemisesta. Todellista onnea olla elossa..? No ei. 

Väistämättä mietin kerta toisensa jälkeen, jos olisinkin onnistunut pelastamaan oman henkeni kaupalla Martin. Miten elämä täällä olisi sitten? Jaksaisiko mies paremmin elämän ja arjen. Miksi aina minä? Mistä tätä kaikkea hankaluutta aina tuleekin minun eteeni? Olen onnettomuusmagneetti. 

Nämä hetket tuntuvat loputtomilta ja elämä päämäärättömältä selviytymistaistelulta. On syyllinen olo, kun ei jaksa. Lapsi kiukkuaa, et koskaan tee mitään mun kanssa etkä koskaan lähde mihinkään. Syyksi ei  riitä se surullisen kuuluisa en jaksa. Ei lapsen maailmaan kuulu uupuminen. Se on täysin vieras käsite. Ei lapsi käsitä kuormaa ja patoutuneita tunteita. Sietämättömyyttä. 

Saanko vielä joskus olla onnellinen?

Kommentit

  1. Helinä2. tammikuuta 2016 klo 20.18

    Hei taas! Kirjoitit jossakin aik tekstissäsi, että olet kuin vanki omassa kodissasi. Näin minustakin tuntuu. Koti on kuin turvapaikka, missä kaikki muu on ennallaan, mutta yksi on poissa. Se, jonka luulin olevan sen kodin turvatakuu. Ristiriitaista. Koti on tällä hetkellä se paikka, missä pelkään nukkua öisin. Kuuntelen joka raksausta ja heräilen tämän tuosta. Mutta kun aamu koittaa, koti tuntuu taas turvasatamalta ja ulkona on paha maailma, jonne ei haluaisi mennä. Kyllä me varmasti vielä joskus ollaan onnellisia. Nyt vain tuntuu, että oma elämä on täysin hukassa ja kateissa. Voimia sinulle tyttären kanssa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suolaa

Olet mielessäni, nyt, kohta, vastikään. Koko ajan. Menetys lilluu ympärillä, kuin hernerokkasumu. Se imeytyy huokosiin kuin suola, tekee minusta patsaan, jolla on kivettynyt kuori. Repivä ja raastava suru on ollutta ja mennyttä. Tämä on enemmänkin kaiken uudelleen elämistä, ymmärtämistä niillä eväillä, mitkä olen keräillyt tässä vuosien varrella. Mitä enemmän ymmärrän, sitä enemmän sattuu. Mittakaava kasvaa päivä päivältä suuremmaksi tuoden mukanaan kipua ja särkyä, katkeruutta ja säröjä.  Yksinäisyys lietsoo tulta hyvällä menestyksellä. On helppoa kompastua itsesäälin asettamiin ansalankoihin. Kun kerran kompastuu, on vaikeaa nousta jaloilleen. Takerrun sinun sielusi rippeeseen sisälläni, kuin viimeiseen oljen korteen. Olethan vielä siellä, sielussani kiinni? Jos et ole, olen aivan yksin. Näethän minut vielä, kuulethan minut vielä? Kuka minut huolii, keskeneräisen,rikkinäisen ihmisen? Kuka näkee repsahtaneen ulkokuoren ohi sen, mitä sisällä on? Harva. Kuka uskaltaa harpata sinu...
Lue lisää

Nääntyjä

Joskus tuntuu siltä, että minun pitäisi olla jo ylivertaisen kestävä näiden koettelemusteni jälkeen uusien kompastuskivien edessä. No, enpä ole. En oikeastaan näinä viimeviikkoina kyennyt muuhun kuin kiukkuiseen valittamiseen. Jos olet kuullut suustani jotain positiivista, se oli vahinko. Onnistuneesti tasoittelen särmät huumorilla ja olen ryhtynyt aamulla meikkaamaan, jotta en näyttäisi ihan niin nääntyneeltä. Olen liian tunnollinen marssiakseni lääkäriin sekaisin olevan elämäni kanssa. Olen mahdottoman edessä. Päässä on liikaa dataa, pienetkin asiat lipsuvat mielestä, keskittyminen on lähes mahdotonta. Itku odottaa koko ajan nurkan takana. Surettaa, ahdistaa, väsyttää, pelottaa, suututtaa ja kyllästyttää. Huuda hep, jos löysit positiivisen tunnetilan! Kuinka paljon huolta voi yhden ihmisen elämä...
Lue lisää

Kaiken näkevä silmä?

Kävin aamulla psykiatrin arviossa. Erityisen haasteellinen aamu sinällään, koska jo yöllä mieleen tuli auki jäänyt silmä. Se tumman metsän ja syvän sinen sekoitus. Pupilli ennemmin pieni kuin suuri. Mihin se näki? Minä olen kaikki nämä 12 viikkoa ajatellut, että mitä se ihminen ajatteli siinä maatessaan ja minut nähdessään. Tänään huomasin, ettei se kaunis syvänsävyinen silmä enää nähnyt. Jotenkin tuntui irvokkaalta, että toinen silmä oli jäänyt auki, mutta toisaalta sain mahdollisuuden vielä kerran katsoa vaikkei se katse enää vastannut. Suru ei tule vieläkään. Pelkkiä fyysisiä oireita. Puistatuksia ja kuvotusta. Lääkkeitä rukattiin. Apteekkireissulla menin kioskin kautta. Kauppias katsoi kummastellen, kun kerroin päättäneeni aloittaa tupakoinnin uudestaan, mitähän valikoimassa mahtaisi olla. Harvinaista kuulemma. Totesin, että tuoreella leskellä on lupa aloittaa tupakointi, jos siltä tuntuu. Kauppias oli samaa mieltä ja esitteli parhaat tuotteensa. Askin takana lukee osuvasti tu...
Lue lisää