Summer is miles and miles away

Kaikki tuntuu kaukaiselta. Täydellisen hyvä päivä yllättää, niin ettei siihen oikein osaa edes suhtautua. Ihminen on täysin ymmällään. Miksi ei ahdista, miksi ei muisti pullauttele oksennusta rinnuksille, miksi on vain ihan ok..?

Hyvien päivien lomaan alkaa kuitenkin soluttautua joulu. Olen ollut hyvillä mielin joulusta ja kaikki on tuntunut jotenkin positiiviselta. Siivosimme tänään ja laitoimme kuusen. Sitten tuli oivallus, iskä puuttuu. Ei tuntunutkaan enää hyvältä. Siivoamisen jälkeen olin jo niin uupunut, että olisin ollut valmis nukkumaan. Siisti koti on ihana, mutta lähestyvä juhla pelottaa. En haluaisi vaipua synkkyyteen, mutta juhlamieli on kateissa.

Kannan huolta Martin isän jaksamisesta. Jos minulla on kuormaa, niin hänellä on sitä vielä enemmän. Ensin kuoli kuopus, sitten vaimo. Joulu aivan yksin. En jaksa ajaa pohjoiseen. Haluan olla kotona, turvaverkon ulottuvissa.

Ulkona sataa vettä. Ajattelin hetken verran, että näin märässä ilmassa ruumiskin hajoaa ja mätänee nopeammin. Mistä näitä tolloja ajatuksia tulee..? Olisipa syli mihin käpertyä ja kertoa kuulumiset ja huolet pois. Joulupukki ei taida sylejä tuoda...

Kommentit

  1. Anonyymi20. joulukuuta 2015 klo 23.07

    Löysin tänään blogisi. Tänään oli päivä, jolloin kaipasin kovasti kirjoituksia ja kokemuksia puolison menetyksestä, surun ja ikävän kaikista puolista. Kuvaat kokemustasi rohkeasti, monipuolisesti ja avoimesti, kiitos jakamisesta. Hienoa, että hyviä hetkiä ja päiviä on jo elämässänne, niitä levon ja toivon hetkiä. Niihinkin on
    oikeus.
    Oma tarinani on monella tapaa erilainen, yhteistä suru ja ahdistus läheisten
    menetyksestä. Elämän muuttumisesta, yksinolosta, vierellä kulkijan katoamisesta. Itselläni se ensimmäinen surun vuosi on juuri takana. Minun puolison menehtyi
    syöpäsairauteen ja leskeydyin 55-vuotiaana. Kun elämän palaset alkoivat löytää uudet paikat, kuoli ainoa sisareni, tukijani ja ystäväni 1.11 vain kuusi viikkoa syöpä-
    diagnoosin jälkeen.Vanhempamme olimme menettäneet jo kauan sitten. Nyt en enää
    tiedä, mitä milloinkin suren, kenelle olen vihainen ja











    ärtynyt, ketä kadehdin. Yksinäisyys ja tyhjyys on suurta. Tuttavia ja ystäviä on, mutta
    ei niitä, jotka jakoivat yhteisiä muistoja, pitivät kädestä kun pelotti tai sylissä kun tarvitsi rauhoittajaa... On löydettävä lohduttaja ja rauhoittaja itsestään. Poikani perhe muuttaa tammikuussa pois Suomesta, joten taas yksi muutos tulossa. Kun nyt mieli kestäisi tässä kaikessa mukana.


    Sinulle toivon monia hyviä päiviä. Hemmottele itseäsi aina kun se tuntuu mahdolliselta. Lepää, kun väsyttää, ota kaikki apu vastaan. Tänään blogisi antoi minulle tukensa. Levollista Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skye Walker27. joulukuuta 2015 klo 21.03

      <3 Lämmittää sydämessä, kun kohtalontoveri on saanut voimaa tästä haparoivasta ajatushautomosta. Voimia myös sinun arkeesi (ja juhlaan myös!) ja kauniita asioita matkasi varrelle!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suolaa

Olet mielessäni, nyt, kohta, vastikään. Koko ajan. Menetys lilluu ympärillä, kuin hernerokkasumu. Se imeytyy huokosiin kuin suola, tekee minusta patsaan, jolla on kivettynyt kuori. Repivä ja raastava suru on ollutta ja mennyttä. Tämä on enemmänkin kaiken uudelleen elämistä, ymmärtämistä niillä eväillä, mitkä olen keräillyt tässä vuosien varrella. Mitä enemmän ymmärrän, sitä enemmän sattuu. Mittakaava kasvaa päivä päivältä suuremmaksi tuoden mukanaan kipua ja särkyä, katkeruutta ja säröjä.  Yksinäisyys lietsoo tulta hyvällä menestyksellä. On helppoa kompastua itsesäälin asettamiin ansalankoihin. Kun kerran kompastuu, on vaikeaa nousta jaloilleen. Takerrun sinun sielusi rippeeseen sisälläni, kuin viimeiseen oljen korteen. Olethan vielä siellä, sielussani kiinni? Jos et ole, olen aivan yksin. Näethän minut vielä, kuulethan minut vielä? Kuka minut huolii, keskeneräisen,rikkinäisen ihmisen? Kuka näkee repsahtaneen ulkokuoren ohi sen, mitä sisällä on? Harva. Kuka uskaltaa harpata sinu...
Lue lisää

Nääntyjä

Joskus tuntuu siltä, että minun pitäisi olla jo ylivertaisen kestävä näiden koettelemusteni jälkeen uusien kompastuskivien edessä. No, enpä ole. En oikeastaan näinä viimeviikkoina kyennyt muuhun kuin kiukkuiseen valittamiseen. Jos olet kuullut suustani jotain positiivista, se oli vahinko. Onnistuneesti tasoittelen särmät huumorilla ja olen ryhtynyt aamulla meikkaamaan, jotta en näyttäisi ihan niin nääntyneeltä. Olen liian tunnollinen marssiakseni lääkäriin sekaisin olevan elämäni kanssa. Olen mahdottoman edessä. Päässä on liikaa dataa, pienetkin asiat lipsuvat mielestä, keskittyminen on lähes mahdotonta. Itku odottaa koko ajan nurkan takana. Surettaa, ahdistaa, väsyttää, pelottaa, suututtaa ja kyllästyttää. Huuda hep, jos löysit positiivisen tunnetilan! Kuinka paljon huolta voi yhden ihmisen elämä...
Lue lisää

Kaiken näkevä silmä?

Kävin aamulla psykiatrin arviossa. Erityisen haasteellinen aamu sinällään, koska jo yöllä mieleen tuli auki jäänyt silmä. Se tumman metsän ja syvän sinen sekoitus. Pupilli ennemmin pieni kuin suuri. Mihin se näki? Minä olen kaikki nämä 12 viikkoa ajatellut, että mitä se ihminen ajatteli siinä maatessaan ja minut nähdessään. Tänään huomasin, ettei se kaunis syvänsävyinen silmä enää nähnyt. Jotenkin tuntui irvokkaalta, että toinen silmä oli jäänyt auki, mutta toisaalta sain mahdollisuuden vielä kerran katsoa vaikkei se katse enää vastannut. Suru ei tule vieläkään. Pelkkiä fyysisiä oireita. Puistatuksia ja kuvotusta. Lääkkeitä rukattiin. Apteekkireissulla menin kioskin kautta. Kauppias katsoi kummastellen, kun kerroin päättäneeni aloittaa tupakoinnin uudestaan, mitähän valikoimassa mahtaisi olla. Harvinaista kuulemma. Totesin, että tuoreella leskellä on lupa aloittaa tupakointi, jos siltä tuntuu. Kauppias oli samaa mieltä ja esitteli parhaat tuotteensa. Askin takana lukee osuvasti tu...
Lue lisää