Merisää

Joulu oli ja joulu meni. Ei tuntunut miltään. Olen helpottunut. Maailmanloppua ei tullut. Toisaalta ei nyt kyllä mitään enkelikuoroakaan saatu laulamaan kiitosta ja hoosiannaa tälle elämälle. Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi, jopa liikaa, unta oli vähän, aivan liian vähän, jos ollenkaan, lapsi oli läsnä koko ajan, melkein. Siinäpä sitä. Tarjottu kosketus kuvotti. What can one find between lust and love? Not much, I guess... Maybe sunday paper or TV guide from 80's.

Yritin katsoa valokuvia. Halusin katsoa niitä. Siitä syntyy sama tunne kuin siitä, että pistät silmäsi kiinni, ojennat kätesi ja päätät koskea kattilaan. Järki sanoo, että poppaa on, etkä näin ollen koske, sillä tunnet kuumuuden sormissasi, vaikka ne ovat kaukana kattilasta. En voi katsella valokuvia Martista. En oikeastaan osaa sijoittaa niitä kasvoja elämääni, mutta silti jokin sisäinen varoitusmekanismi huutaa täysillä, kohta palaa näpit. Enpä siis katso. Tulevia aikoja peläten. Allekirjoittanut.

PS: Kuinka paljon neurooseja ja kummallisuuksia voi opettaa lapselle seitsemässä vuodessa? Liikaa.

PPS: Note to self olet paras paskin paras äiti..!