Suolattu

Mikä sinun syvin luontosi on? Minä olen hitusen laiska, silti tunnollinen. Lupaan auliisti auttaa, vaikka en aina jaksaisi. Haluan toisille hyvää, haluan auttaa ja olla muille mieliksi. Ajattelen riittävän itsekeskeisesti jaksaakseni arkea vetää pulkassa perässäni. Osaan jopa joskus sanoa ei. Poden siitä tosin pientä päänvaivaa. Kiukuttelen ja oikuttelen. Osaan olla lapsellinen ja nalkuttava ämmä saman minuutin aikana. Minä olen monimutkainen pieni hobitti, jolla on suuret tunteet.

Minut suolattiin tänään seisoville jaloille. Minua syytettiin oman edun tavoittelusta, haukuttiin lapselliseksi narsistiksi, täydelliseksi idiootiksi ja typerykseksi. Kun itkien poistuin paikalta perääni huudeltiin että siellä se typeryys nyt poistuu rakennuksesta. Minulle naurettiin ja taputettiin, kun juoksin kokouksesta pois. Tämä kaikki pienen tyttäreni nähden. Nämä ihmiset olivat päättäneet teurastaa minut ja nauttivat suuresti paskanheitosta. En ole itkenyt näin helvetisti Martin hautajaisten jälkeen kertaakaan. Itku ei vain lopu. Nyt sitä sitten tulee puolentoista vuoden edestä. Eikä siihen vaadittu kuin täydellinen julkinen nöyryytys yhtiökokouksessa. Kuinka joku aikuinen voi olla noin helvetin pieni ja pahansuopa ihminen?

Ehkä universumi muistutti ettei kannata ylpistyä, sillä olin jo päivemmällä ehtinyt kehua hiljaa itseäni loistavasta pelastan ystäväni pulasta-ideasta. Kyllä nyt kusi valui päästä reisille.