Lesken lehti

Kolmas joulu. Paskin joulu elämässäni. En tiedä mihin kaikki hyvä noste katosi. Kaikki äänet sattuvat päähän, raastavat korvia, joululaulut kuulostavat hirveältä tekopyhältä paskalta. Onko tätä leikkipirteää yhden päivän kaikilla on kaikki niin ihanan hyvin valhetta pakko kuunnella? Tässä joulussa ei ole mitään iloista. Pirteät, juhlaisat ihmiset ovat raivostuttavia. Voitteko vain olla hiljaa? Ahdistuksen mittasuhteet kasvavat. Ensimmäistä kertaa tajuan raastavani yöllä peiton kulmia solmuun ja miettiväni kuinka tappaisin itseni. Järki ja tunne eivät mahdu samaan lauseeseen. Pettymys, katkeruus, suru ja epätoivo hyökyvät yli pitelemättömällä volyymilla. Harvoin kehtaan olla kateellinen, mutta nyt haluaisin osan toisten onnesta itselleni. Minulla ei ole sitä, mitä minulla piti olla. Perhe, onni, taloudellinen turva, jatkuvuus ja kumppani. Yritin hankkia rahalla kaikenlaista mukavuutta, mutta ei siitä juuri iloa ollut. Ahdistun siitä, että yritän olla ahdistumatta. Sattuu kipeästi. Kuk...

Hei sinä ihminen, jolla on kontakteja muihin saman lajin edustajiin edes jollain tasavertaisuuden tasolla. Olitpa sitten yhden yön kukkuja tai pariutunut yksilö tai jotain muuta (mitä). Oletko ajatellut miltä tuntuu saada osakseen kosketus, välittäminen, halu, sulo tai jotain jo automaationa tulevaa ohimenevää turvallista ja olemassaolevaa. Tunnet lämmön, ihon, tuoksun ja aineettoman; tunteen tuntemuksesta. Minua ei ole kosketettu yli kahteen vuoteen. Pitää olla aika kova jätkä sietääkseen sellaista olemattomuutta. Läheisyyden ja kosketuksen olemattomuutta. Täydellistä puutosta jostakin sellaisesta, jota piti itsestään selvyytenä melkein kymmenen vuotta. No, miksi et menisi ja hankkisi itsellesi laastaria. En. En  enenen... En voi ottaa sitä riskiä että joku tulee, ottaa, rikkoo ja menee. Ja kuka uskaltaisi edes murtautua näistä myrkyllisistä barrikadeista läpi. Enpä tiedä. Joskus olisi silti mukava käpertyä syliin. Saada turvaa, lämpöä ja pysyvyyttä osakseen. Kehräisin kuin ...

Yhden loman olen taas rämpinyt läpi. Loma on minulle antoisaa aikaa eri kontekstissa kuin suurimmalle osalle kanssaeläjistä. Lomakauden aikana jylläävät olevaisuuden voimat, muistojen myrskyt ja uudelleen oppimisen pakko. Tämä kesä on ollut huomattavasti raaempi kuin viime kesä. Silti se on kuljettanut minua asioiden äärelle, joihin en ole ollut valmis aikoihin. Ostin pääkallouikkarit, uin ja uin uudestaankin. En tappanut ketään, itseni mukaan lukien. Vaikka pieni ääni päässä lauloi: hukuta itses, päätä päiväs... En kuunnellut sitä. Ja se jonka on vaikea ymmärtää mitä hankalaa uimisessa on, voin selvennyksenä sanoa, että minun mielessäni asuu seuraava yhtälö: Uiminen vedessä = kuolema. Tyhjensin varastosta tyttären vauvanvaatteet ja möin ne kirpputorilla. En minä enää niitä lapsia tee. Jos joskus tapahtuu rakkauden ihme ja mieli muuttuu, saan kyllä kaupasta uudet vaatteet, jotka eivät muistuta menneistä. Minusta on tullut mukavuudenhaluinen keski-ikäistyvä nainen. Lapseni on jo yhd...

Viisi päivää ja joudun kertomaan itselleni, että olen ollut kaksi vuotta leski. Sen uskominen tulee olemaan haastavaa, koska mieleni on painanut undo-nappulaa kohdallasi. Olen ponkaissut rinnakkaiselle raiteelle, jonka varrella sinua ei ole eikä ole ollutkaan. En muista kasvojasi, ääntäsi, elämäämme. Ne ovat kiiltokuvina albumissa, joka ei ole minun. Sitä surua, tuskaa ja murhetta olen odottanut tulevaksi. Välillä se yrittää pilkahdella sumun läpi, mutta pyörtää aina pois ennen, kuin ehtii tulla kunnolla olevaiseksi. Miten minä voin sitten vakuuttaa itselleni todellisuuden tolan, kun en muista? Entä jos viiden päivän kuluttua avautuu helvetti maan päälle? Sairaslomaa ei taida saada perustein, mulla nyt on vaan yks semmoinen vuosipäiväjutska... Lehdessäkin kirjoitettiin nykynuorten huonosta sietokyvystä. Kissan kuolemaankin saa saikkua. En nyt sitten tiedä olenko jästipää, kun minusta murhepäivä ei ole hyvä syy jäädä pois töistä ja lääkäri kirjoittaa lomaa kissan vuoksi...

Suru on tässä. Suru on nyt. Se on kelonharmaja. Pyöreä, muuttuva, savuisa verho kaiken yllä. Mieheni sisimmän värinen ja oloinen. Viileä ja tasainen, ilman terävää särmää ja melua. Sitä minun mieheni kaiken pinnallisen kuplinnan, levottomuuden ja värikkyyden alla oli. Elohopeaa. Silkkisen soljuvaa kylmänkarheaa ympäröivyyttä. Suru ei satu, ei revi, ei raasta. Se jäytää kuin hammassärky. Tasaisena, olevana, huomattavana. Siinä se nyt on. Tässä minä nyt olen. Nyt minä olen leski. Nyt olen menettänyt. Ikävä iskostuu tajuntaan. Olen yksin, kaipaan sinua. Juuri sinua. En muita. Olet jossain niin lähellä, että melkein kuulen sinut. Melkein saatan koskettaa. Silti olet vain lepatus, virvatuli, joka jäi minuun, kun sinä menit. Nyt on se aika, kun voisin vetää ylleni viimein surupuvun ja tulla kaapista ulos. Antaa itselleni luvan olla leski. Sureva ihminen.

Olin kolarissa osallisena. Autolla tai ilman, olen vain varjo, minua ei ole helppoa huomata. Päälle voi astua tai ajaa huomaamattaan. Ärsytti, vitutti ja sapetti. Hymyilin syypäälle, huolehdin että hän pääsee turvallisesti kotiin. Olin ystävällinen. Olisiko minulla ollut lupa räjähtää ja ryöpyttää kaikki sisälle kertynyt kuona sen ihmisen silmille? Olisi varmaan ollutkin, mutta en tehnyt niin. Yöllä kävin läpi täydellisen kaaren trauman fyysisiä oireita. Psyyke ei antanut edes säikähdystä. Suuttumusta vain. Lehdessä joku nuori leski kertoi tarinaansa. Suututti taas. Kerkesit perkele oivaltaa, että yhteinen taival loppuu ja sait jättää hyvästit. Olet todellinen sankaritar! Minä olen taas vain varjo. En kyennyt tekemään muuta kuin katsomaan sattuman ja tarkoituksen ylivoimaista ohimarssia olematta sankari. Miksi toisen menetys suututtaa? Mikä oikeus minulla on vähätellä toisen surua omani rinnalla? Ehkä olen vain katkera. Onko minulla lupa olla katkera? Onko typerämpää juttua kuultu? H...

Mitä tapahtuu mukavuusalueen ulkopuolella? Epämukavuutta. Tarvitseeko ihminen epämukavuutta pysyäkseen järjissään mukavuusalueellaan? En tiedä, en ole niin viisas. Minulla on ollut unelmia, joita en ole tullut täyttäneeksi, vaikka mahdollisuuskin olisi varmasti ollut olemassa, jos olisin riittävästi halunnut tarttua siihen hetkeen ja mahdollisuuteen. Joku on aina pidätellyt. Pidättelee edelleenkin. Silti astuin haamurajan ylitse ja ostin lentoliput itselleni ja lapselle. Joku sisimmässä sanoo tämän olevan virhe. Huono omatunto ei johdu rahasta, se kumpuaa jostain syvällisemmästä. Otan riskin, jota ei ole pakko ottaa. Lähden ja jätän turvan. Avaan oven tuntemattomaan. Pelkään etten kykene nauttimaan siitä, mistä olen uneksinut. Jos todellisuus ja unelma eivät kohtaa. Mitä sitten? Pelkään pelkäämistä pelkäämisen ilosta.

Kim Lönnholm lauloi aikanaan viheliäisen korvamadon Minä olen muistanut. Niinpä niin. Minun sisimpäni laulaa nyt sitä laulua. ...kipuna kiivaana, suruna sielussain... Yöllä et ollut kuollut. Paneskelit pirihuoria ja haukuit minua läskiksi. Meillä ei ole toista lasta, koska kukaan ei kykenisi tuommoisen ihmisen kanssa sellaiseen kanssakäymiseen, että alkuräjähdys olisi edes mahdollista. Edes Jeesus ei neitseellisesti haluaisi tuollaista ihmisen irvikuvaa saattaa siunattuun tilaan. Miksi olit niin ilkeä? Miten koskaan olit voinut sanoa olleesi onnekas saatuasi rinnallesi juuri minut? Miksi raastavan tuskan hetkellä ei ollut ketään kenelle soittaa? Kukaan ei lohduttanut. Minä ja muuttokuorma, sinä ja pirihuora. Olisi helpompaa kuolla kuin sietää tämä ja vielä sinulta. Aamulla heräsin hapen nälkään. Rintaa puristaa näkymätön vyö. Tunti kuluu hurjaa vauhtia ja vasta sitten käsitän, että olet kuollut etkä karannut. On hankala päästä itsensä herraksi ja sitoa mieli aikaan ja paikkaan. S...

Missä olet, kun sinua tarvitaan? Sinä lupasit ainiaan suojella ja puolustaa. Missä olet, kun sinun pitäisi olla puolustamassa vaimoasi? Vetämässä pahiksia pataan... Olet haudassa ja minä en jaksa nousta eilisten iskujen jäljiltä. Hiuskarvan varassa olen roikkunut ja rimpuillut, kasvattanut jo pienen alkion itsetunnosta ja rohkeudesta. Nyt se kaikki rikottiin.

Mikä sinun syvin luontosi on? Minä olen hitusen laiska, silti tunnollinen. Lupaan auliisti auttaa, vaikka en aina jaksaisi. Haluan toisille hyvää, haluan auttaa ja olla muille mieliksi. Ajattelen riittävän itsekeskeisesti jaksaakseni arkea vetää pulkassa perässäni. Osaan jopa joskus sanoa ei. Poden siitä tosin pientä päänvaivaa. Kiukuttelen ja oikuttelen. Osaan olla lapsellinen ja nalkuttava ämmä saman minuutin aikana. Minä olen monimutkainen pieni hobitti, jolla on suuret tunteet. Minut suolattiin tänään seisoville jaloille. Minua syytettiin oman edun tavoittelusta, haukuttiin lapselliseksi narsistiksi, täydelliseksi idiootiksi ja typerykseksi. Kun itkien poistuin paikalta perääni huudeltiin että siellä se typeryys nyt poistuu rakennuksesta. Minulle naurettiin ja taputettiin, kun juoksin kokouksesta pois. Tämä kaikki pienen tyttäreni nähden. Nämä ihmiset olivat päättäneet teurastaa minut ja nauttivat suuresti paskanheitosta. En ole itkenyt näin helvetisti Martin hautajaisten jälkeen...