Minä olen muistanut...
Kim Lönnholm lauloi aikanaan viheliäisen korvamadon Minä olen muistanut. Niinpä niin. Minun sisimpäni laulaa nyt sitä laulua. ...kipuna kiivaana, suruna sielussain...
Yöllä et ollut kuollut. Paneskelit pirihuoria ja haukuit minua läskiksi. Meillä ei ole toista lasta, koska kukaan ei kykenisi tuommoisen ihmisen kanssa sellaiseen kanssakäymiseen, että alkuräjähdys olisi edes mahdollista. Edes Jeesus ei neitseellisesti haluaisi tuollaista ihmisen irvikuvaa saattaa siunattuun tilaan.
Miksi olit niin ilkeä? Miten koskaan olit voinut sanoa olleesi onnekas saatuasi rinnallesi juuri minut? Miksi raastavan tuskan hetkellä ei ollut ketään kenelle soittaa? Kukaan ei lohduttanut. Minä ja muuttokuorma, sinä ja pirihuora. Olisi helpompaa kuolla kuin sietää tämä ja vielä sinulta.
Aamulla heräsin hapen nälkään. Rintaa puristaa näkymätön vyö. Tunti kuluu hurjaa vauhtia ja vasta sitten käsitän, että olet kuollut etkä karannut. On hankala päästä itsensä herraksi ja sitoa mieli aikaan ja paikkaan. Suru jäytää, kuin mannerjää kallion pinnalla. Säälimättä, voimalla, uurtaen syviä juonteita mennessään. Suru on kaikkivoipa.
Muistan miltä tuntuu kellua viimeisillä voimillaan veden pinnalla. Aallot soljuvat korvissa sulosäveliä. Olen aina rakastanut veden ääniä. Nyt ne äänet sattuvat. Vesi tuntuu jäisen kylmää ihoa vasten lämpimältä. Paita huljuu ihon jatkeena ympärillä, vastarannalla soi valssi; yks, kaks, kol... Jos potkit, etenet, jos luovutat, kuolet. Aallot helisevät korvissa. Taivaalla matkaa yksinäinen kumpupilvi kultaisen illan auringon saattamana. Aika pysähtyy. En tiedä kuinka pitkä tauko todellisuudessa on ollut, ennen kuin aika pyrähtää ja juoksee nopeutettuna, kunnes saavuttaa nykyhetken. Potki, potki!
Kotona sängyssä on uudet siniset ruusulakanat. Ostimme ne yhdessä. En voi ehkä enää käyttää niitä. Minä olen muistanut... Untuvapeittokaan ei lämmitä kylmää kehoa. Tärinä ei lakkaa. Lakana kahisee kahisemistaan. Väsymys ajaa unen pois, niin epäloogiselta kuin se kuulostaakin. Lääke noutaa unen takaisin kuuliaisesti. Jopa unen läpi lakana kahisee. Mielessä on pelkkää utua. Sinua ei ole. Minä olen muistanut...
Yöllä et ollut kuollut. Paneskelit pirihuoria ja haukuit minua läskiksi. Meillä ei ole toista lasta, koska kukaan ei kykenisi tuommoisen ihmisen kanssa sellaiseen kanssakäymiseen, että alkuräjähdys olisi edes mahdollista. Edes Jeesus ei neitseellisesti haluaisi tuollaista ihmisen irvikuvaa saattaa siunattuun tilaan.
Miksi olit niin ilkeä? Miten koskaan olit voinut sanoa olleesi onnekas saatuasi rinnallesi juuri minut? Miksi raastavan tuskan hetkellä ei ollut ketään kenelle soittaa? Kukaan ei lohduttanut. Minä ja muuttokuorma, sinä ja pirihuora. Olisi helpompaa kuolla kuin sietää tämä ja vielä sinulta.
Aamulla heräsin hapen nälkään. Rintaa puristaa näkymätön vyö. Tunti kuluu hurjaa vauhtia ja vasta sitten käsitän, että olet kuollut etkä karannut. On hankala päästä itsensä herraksi ja sitoa mieli aikaan ja paikkaan. Suru jäytää, kuin mannerjää kallion pinnalla. Säälimättä, voimalla, uurtaen syviä juonteita mennessään. Suru on kaikkivoipa.
Muistan miltä tuntuu kellua viimeisillä voimillaan veden pinnalla. Aallot soljuvat korvissa sulosäveliä. Olen aina rakastanut veden ääniä. Nyt ne äänet sattuvat. Vesi tuntuu jäisen kylmää ihoa vasten lämpimältä. Paita huljuu ihon jatkeena ympärillä, vastarannalla soi valssi; yks, kaks, kol... Jos potkit, etenet, jos luovutat, kuolet. Aallot helisevät korvissa. Taivaalla matkaa yksinäinen kumpupilvi kultaisen illan auringon saattamana. Aika pysähtyy. En tiedä kuinka pitkä tauko todellisuudessa on ollut, ennen kuin aika pyrähtää ja juoksee nopeutettuna, kunnes saavuttaa nykyhetken. Potki, potki!
Kotona sängyssä on uudet siniset ruusulakanat. Ostimme ne yhdessä. En voi ehkä enää käyttää niitä. Minä olen muistanut... Untuvapeittokaan ei lämmitä kylmää kehoa. Tärinä ei lakkaa. Lakana kahisee kahisemistaan. Väsymys ajaa unen pois, niin epäloogiselta kuin se kuulostaakin. Lääke noutaa unen takaisin kuuliaisesti. Jopa unen läpi lakana kahisee. Mielessä on pelkkää utua. Sinua ei ole. Minä olen muistanut...
Kommentit
Lähetä kommentti