Avaruutta suppeasti
Tiedän ettei ole minulle tyypillistä uskoa olemattomaan. Kuolema altistaa ihmisen yli käsittävän mielen rajojen ajattelemiselle. Jo toisen kerran tälle talvelle jouduin pohtimaan olevaisuuden kokonaisuutta aiempaa laajemmasta näkökulmasta.
Onko mahdollista, että ihmisen kuollessa jokin osa siirtyy johonkin tilaan? Voiko siitä tilasta joskus tehdä itsensä tiettäväksi? Elli kirjoitti ensilumeen sanan isi ja taivas syttyi revontulista vihreäksi. Tänään pyysimme isiä viettämään joulua kanssamme ennen kuin lähdimme ulkoilemaan. Pihassa meitä odotti kirkkaan vihreä liekehtivä taivas. Läsnäolo leijui yllä niin voimakkaana, että lähes tunsin jonkin koskettavan minua. Oliko hän hetken meidän luonamme tässä maailmassa? Itkin ääneen pitkään ja hartaast.
Onko mahdollista, että ihmisen kuollessa jokin osa siirtyy johonkin tilaan? Voiko siitä tilasta joskus tehdä itsensä tiettäväksi? Elli kirjoitti ensilumeen sanan isi ja taivas syttyi revontulista vihreäksi. Tänään pyysimme isiä viettämään joulua kanssamme ennen kuin lähdimme ulkoilemaan. Pihassa meitä odotti kirkkaan vihreä liekehtivä taivas. Läsnäolo leijui yllä niin voimakkaana, että lähes tunsin jonkin koskettavan minua. Oliko hän hetken meidän luonamme tässä maailmassa? Itkin ääneen pitkään ja hartaast.
Luin äsken kirjoituksiasi ja vastaan tuli monia samankaltaisia kokemuksia, vaikka olen paljon sinua vanhempi leski. Minulla on ollut useita kokemuksia siitä, että vuosi ja viisi kuukautta sitten kuollut mieheni tulee samaan tilaan, jossa olen ja antaa minulle lämpöä ja voimaa. Minä en ikäänkuin pääse hänen luokseen, vaan toisinpäin, harvoin. Ajattelen kyllä, että jotenkin luon ne hetket itse, mutta kuitenkin tuntuu, että ne ilmaantuvat itseni ulkopuolelta, kuin toiselta energiatasolta tai toisesta maailmasta. Tuntuu, ettei kaikki mitä ihminen on ollut, voi hävitä. Maailma on energian muotoja. Olen kirjoitellut kokemuksistani osana blogejani. Kaikkea hyvää sinulle!
VastaaPoista