Lesken lehti

Joku saa diagnoosin päivittäin. Syöpä. Kehosi syö sinua sisältä päin, muuttaa sinut hiljalleen eläväksi kuolleeksi. Kipua, tuskaa, luopumista ja loppuja. Lukemattomia. Minulla on henkinen syöpä. Musta möykky sisällä muuttaa alati muotoaan. Kasvaa, kutistuu, valtaa solu solulta. Tekisi mieli oksentaa. Joku rusentaa sisikuntaa kasaan, kuin syvä meri. Miksi olen tässä ja nyt? Olisi helpompaa kuolla. Kuoleman jälkeen ei voi tuntea. Silti olen tässä ja nyt. Syövyttävän surkeuteni keskellä. Tässä ja nyt. Hengitä. Hengitä. Hengitä. Tässä ja nyt. Hengitä.

Joulu oli ja joulu meni. Ei tuntunut miltään. Olen helpottunut. Maailmanloppua ei tullut. Toisaalta ei nyt kyllä mitään enkelikuoroakaan saatu laulamaan kiitosta ja hoosiannaa tälle elämälle. Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi, jopa liikaa, unta oli vähän, aivan liian vähän, jos ollenkaan, lapsi oli läsnä koko ajan, melkein. Siinäpä sitä. Tarjottu kosketus kuvotti. What can one find between lust and love? Not much, I guess... Maybe sunday paper or TV guide from 80's. Yritin katsoa valokuvia. Halusin katsoa niitä. Siitä syntyy sama tunne kuin siitä, että pistät silmäsi kiinni, ojennat kätesi ja päätät koskea kattilaan. Järki sanoo, että poppaa on, etkä näin ollen koske, sillä tunnet kuumuuden sormissasi, vaikka ne ovat kaukana kattilasta. En voi katsella valokuvia Martista. En oikeastaan osaa sijoittaa niitä kasvoja elämääni, mutta silti jokin sisäinen varoitusmekanismi huutaa täysillä, kohta palaa näpit. Enpä siis katso. Tulevia aikoja peläten. Allekirjoittanut. PS: Kui...

Kaikki tuntuu kaukaiselta. Täydellisen hyvä päivä yllättää, niin ettei siihen oikein osaa edes suhtautua. Ihminen on täysin ymmällään. Miksi ei ahdista, miksi ei muisti pullauttele oksennusta rinnuksille, miksi on vain ihan ok..? Hyvien päivien lomaan alkaa kuitenkin soluttautua joulu. Olen ollut hyvillä mielin joulusta ja kaikki on tuntunut jotenkin positiiviselta. Siivosimme tänään ja laitoimme kuusen. Sitten tuli oivallus, iskä puuttuu. Ei tuntunutkaan enää hyvältä. Siivoamisen jälkeen olin jo niin uupunut, että olisin ollut valmis nukkumaan. Siisti koti on ihana, mutta lähestyvä juhla pelottaa. En haluaisi vaipua synkkyyteen, mutta juhlamieli on kateissa. Kannan huolta Martin isän jaksamisesta. Jos minulla on kuormaa, niin hänellä on sitä vielä enemmän. Ensin kuoli kuopus, sitten vaimo. Joulu aivan yksin. En jaksa ajaa pohjoiseen. Haluan olla kotona, turvaverkon ulottuvissa. Ulkona sataa vettä. Ajattelin hetken verran, että näin märässä ilmassa ruumiskin hajoaa ja mätänee no...

Kävin viikko sitten psykiatrin arviossa.  Pääsen jatkojalostukseen. Jotain laukesi päässä. Tapan itseni joka yö, useita kertoja. Pullikoin unissani epätoivoa vastaan. Kuulen miehen, näen miehen ja en voi muuta kuin kuolla. Rentouttavaa yötä itse kullekin säädylleen, lesket pois luettuna. Istuin viikonloppuna häissä. Itkin katkerasti. Meidän piti yhdessä istua siinä kirkonpenkinssä käsikädessä iloisina. Minä olin siellä yksin, mies sadan metrin päässä hyisessä kirkkomaassa. Helvetti että vitutti. Muistin papin sanat omista neljän vuoden takaisista häistä. Myötä ja vastoinkäymisissä. Käteen jäi vastoinkäyminen.  Tuntui niin ulkopuoliselta. Ihmiset kuiskivat. Tuolla se leski on. Kulmain alta luodaan vaivihkaa katseita, ei sanota mitään. Minussa on tarttuva tauti. Olen likainen. Kävin kyllä suihkussa, mutta tämä lika ei pesemällä näköjään lähde. Vedin päälleni äipän tuliaisina tuoman huppariviitan ja kuvittelin hetken olevani oman elämäni jediritari. May the force be with...

Ahdistaa. Puristaa. Paleltaa. Liikekannalla olo stressaa. Olen lykännyt jouluostoksia vaikka ruuhkat kaupoissa vain pahenevat. En halua seistä keskellä ihmisvirtaa. Liikaa ääniä ja elämää. Haluan vain mennä pois ja itkeä. Viikonloppuna on häät. Tuntuu ylivoimaiselta mennä katselemaan onnea ja tulevaisuutta. Minun onneni ja tulevaisuuteni on järven pohjassa. Olen katkera enkä edes häpeä myöntää sitä. Kunpa voisin vain mennä pois.

L niin kuin... ...Leski. ...Luopuminen. ...Lumi. ...Lähtö. ...Levottomuus. ...Laulu. ...Lento. ...Lappi. ...Lupa. ...Luovuttaminen. ...Lihakoukku. ...Lääkäri. ...Laskeutuminen. ...Liukas. ...Lapsi. ...Lepo. ...Loputon... L niin kuin Leski

Istuin päivän hämärässä leikkaussalissa. Kaipasin sinua. Ei ollut ketään kenelle laittaa mää täällä, missä sää-viestejä. Piti hieman kaivella takataskuja, jotta ajatus tekemisestä löytyi, viimeisimmästä salipäivästä on vierähtänyt kaksi kuukautta. Itseluottamus oli kevyesti kateissa, mutta kummasti sitä sai työt tehtyä ja pidettyä pään kasassa. Tuntui niin yksinäiseltä olla töissä tietäen ettet enää koskaan siellä ole minun kanssani. Ennen riitti se, että tiesin sinun olevan seinän takana tai edes samassa rakennuksessa. Oli turvallista ja jotain muuta, mitä en osaa edes sanoiksi pukea. Olipa vaan me.  Todellisuus on viime päivinä potkinut vyön alle tuon tuosta. Tyttö itkee illat ikäväänsä ja minä saan todellisuus iskee turpaan kohtauksia siellä ja täällä. Voin huonosti, en jaksa, en viitsisi enää edes yrittää. Silti löydän päivä toisensa jälkeen itseni yrittelemässä milloin mitäkin, on pakko. Menin tänään töihin, vaikka en olisi jaksanut. On pakko. Menin vanhempainkeskusteluun...