Herään aamulla, koska on pakko. Väännän itseni sängystä ylös, koska on pakko. Menen töihin, koska on pakko. Kuuntelen joka aamu kiukuttelua, koska on pakko. Syön vain siksi, että on pakko. Vedän lasta perässäni lenkillä kelkassa, vaikka käsiä särkee niin ettei lusikka tahdo pysyä kädessä, koska hyvän äidin on pakko. Käyn iltaisin suihkussa, koska on pakko. Sinnittelen tunti kerrallaan eteenpäin, koska on pakko. Minulla jäi outo tunne, aivan kuin työterveyslääkäri olisi flirttaillut. Hämmentävää. Ilmassa roikkui katkenneita ajatuksia, sekoilevia sanoja ja kysymys olenko jatkanut elämääni... ja mennyt kihloihin..? No mitä ihmettä?! Oikean käden nimettömässä kulkevat todellakin vihkisormukset, nykyiset leskensormukset. Anteeksi vain, herra tohtori, olette erehtyneet kädestä. Vasempaan käteen voi aikanaan tulla uusi elämä oikeassa kannan mennyttä. Pitäisi kuitenkin kuulemma pitää silmät auki, ettei onni ja mies mene ohi suun. Ahaa, no minä kuitenkin olen tyttö jolle ei tarvitse vaihtaa ...