Kaikki tuntuu kaukaiselta. Täydellisen hyvä päivä yllättää, niin ettei siihen oikein osaa edes suhtautua. Ihminen on täysin ymmällään. Miksi ei ahdista, miksi ei muisti pullauttele oksennusta rinnuksille, miksi on vain ihan ok..? Hyvien päivien lomaan alkaa kuitenkin soluttautua joulu. Olen ollut hyvillä mielin joulusta ja kaikki on tuntunut jotenkin positiiviselta. Siivosimme tänään ja laitoimme kuusen. Sitten tuli oivallus, iskä puuttuu. Ei tuntunutkaan enää hyvältä. Siivoamisen jälkeen olin jo niin uupunut, että olisin ollut valmis nukkumaan. Siisti koti on ihana, mutta lähestyvä juhla pelottaa. En haluaisi vaipua synkkyyteen, mutta juhlamieli on kateissa. Kannan huolta Martin isän jaksamisesta. Jos minulla on kuormaa, niin hänellä on sitä vielä enemmän. Ensin kuoli kuopus, sitten vaimo. Joulu aivan yksin. En jaksa ajaa pohjoiseen. Haluan olla kotona, turvaverkon ulottuvissa. Ulkona sataa vettä. Ajattelin hetken verran, että näin märässä ilmassa ruumiskin hajoaa ja mätänee no...
Hei! Kirjoitat tarkkanäköisesti elämästä ja kuolemasta. Tunnistin monia tunnetiloja kuvauksistasi. Eksyin blogiisi kun ystäväni leskeytyi myös nuorella iällä. Halusin löytää näkökantaa ko. tilanteeseen. Itse olen haudannut lapseni, juuri syntyneen vauvan. Rämpinyt sitten tieni takaisin arkeen. Kirjoitin koska halusin sanoa, sen enempää tilanteesta tietämättä, että muiden käytös ja teot kertovat heistä ei sen kohteeksi joutuneesta. Omalla kaipuun ja pohjattoman surun tiellä olen oppinut ymmärtämään, että vastaavaa kokemattomat eivät osaa ymmärtää vähääkään siitä kuinka vereslihalla sitä sisäisesti on pitkänkin ajan kuluttua. Itsellä vyöryy aina kaikki eletty tuska pienemmänkin ristiriidan aiheuttamana. Yritän silloin perästä muistuttaa itseäni eriyttämään tilanteen muusta vain omakseen. Voimia kovasti arkeesi!
VastaaPoista